Kuva: Shutterstock

Parisuhde voi toipua pettämisestä: 4 tärkeää kysymystä, joista keskustella kumppanin kanssa

06.10.2019 19:15 - Emmi Moilanen

Parisuhdeasiantuntijat listasivat puheenaiheet, joiden avulla voi lähteä ratkomaan ryppyjä rakkaudessa.

Parisuhteessa jommankumman osapuolen uskottomuus aiheuttaa ryppyjä rakkauteen. Syrjähyppy ei kuitenkaan aina tarkoita eroa, vaan vaikeuksista on myös mahdollista selviytyä kovalla työllä. Elite Daily -sivusto haastatteli asiantuntijoita, jotka listasivat ne kysymykset, joiden läpikäyminen kannattaa silloin, kun kumppani on ollut uskoton.

Voit lukea suomennetut kysymykset alta.

1. Miksi halusit ottaa etäisyyttä minusta?

Parisuhteita tutkineen professorin, Jason Whitingin, mukaan tämä kysymys pakottaa myös kumppania selventämään itselleen motivaatioita ja syitä käytöksensä takana.

2. Oletko oikeasti halukas ja valmis näkemään vaivaa tämän parisuhteen korjaamisen eteen?

Vaikka uskottomuuden tultua ilmi halu suhteen korjaamiseen on voimakas, kummankin osapuolen on hyvä tiedostaa, että tämä vaatii pitkäjänteistä työtä.

3. Millaisista asioista aiot olla rehellisempi jatkossa minulle ja itsellesi?

Seksologi Martha Tara Lee muistuttaa, että kauniiden sanojen ja rakkaudentunnustusten lisäksi on hyvä luoda konkreettisia suunnitelmia siitä, kuinka asiat tulevat jatkossa muuttumaan.

4. Aiotko yhä pitää yhteyttä seksikumppaniisi?

Whiting muistuttaa, että pettäminen voi yhtä hyvin tapahtua myös henkisellä tasolla.

- Useissa tapauksissa myös tunteet ovat olleet mukana, joka ilmenee flirttailevilla viesteillä, kuvilla ja salailevalla käytöksellä, hän toteaa.

Whiting muistuttaa, että myös pelkästään tunnetasolle jäänyt uskottomuus voi olla yhtä haitallista parisuhteelle kuin fyysinen pettäminenkin. Parisuhteen korjaamisen kannalta tärkeä seikka usein onkin se, katkeaako kumppanisi yhteydenpito uuteen tuttavuuteen.

Lue myös: "En uskaltanut erota" - Ihmiset kertovat, miksi päätyivät pettämään kumppaniaan

Lue myös: Kumppaniaan voi pettää muillakin tavoin kuin pelkästään seksillä – ethän sorru?

Lue myös: Lopeta parisuhderiita terveellä tavalla - yksi keino ylitse muiden

Lähde: Elite Daily

Kilpailut

Uusimmat