Horoskooppi paljastaa parhaat ajat avioitua - missä kuussa sinä tahtoisit mennä naimisiin?

10.08.2015 19:15 - Senni Loikala

Oinaan aikaan solmitusta avioliitosta tulee suuri seikkailu, kun taas kaksosen aikaan avioituminen tarkoittaa sitä, että rakastavaisten kannattaa panostaa erityisesti kommunikaatioon. 

Ajankohta, jona purjehdit avioliiton satamaan, saattaa povata jotakin tulevasta liitostanne.

Jos olet jo naimisissa, lue alta sen merkin horoskooppi, jonka aikana solmitte avioliiton. Naimattomien puolestaan kannattaa miettiä, milloin tahtoisivat astella alttarille, ja katsoa horoskoopista alta, mitä kyseinen ajankohta saattaa enteillä rakkauteenne tulevina vuosina.

Vesimies 20.1. - 18.2.

Tähtimerkkien mukaan avioliitostanne tulee poikkeuksellinen - teidän kahden välinen rakkaus on tavalla tai toiselle epätavallista. Tulette kohtaamaan yhdessä suuria, yllätyksellisiä hetkiä. Teidän kiinnostuksen kohteenne eivät välttämättä käy yksi yhteen, joten molempien kannattaa antaa tilaa toiselle toteuttaa itseään. 

Kalat 19.2. - 20.3. 

Tämä ajanjakso sopii avioliiton solmimiseen erityisesti heille, jotka ovat herkkiä tunne-elämältään. Tällöin kumppanit ovat usein myös erityisen huomaavaisia ja huolissaan myös vastapuoliskonsa tarpeiden toteutumisesta. Varmistakaa, että naimisiinmeno on teille molemmille yhtä suuri asia. Teidän kannattaa tulevaisuudessa harrastaa yhdessä sellaisia lajeja, joissa pääsette työskentelemään tiiminä. Kokeilkaa esimerkiksi melontaa, sulkapalloa tai frisbeegolfia.

Oinas 21.3. - 20.4.

Avioliitostanne tulee suuri seikkailu, jossa tapahtuu koko ajan - te ette tule jäämään koskaan paikkoillenne. Toisaalta liitto sisältää myös odottamattomia tilanteita ja käänteitä, joihin kannattaa varautua. Suhteestanne ei takuulla tule tasapaksua, sillä olette molemmat täynnä yllätyksiä.

Härkä 21.4. - 20.5.

Naimisiinmeno tänä ajanjaksona takaa sen, että tulevat vuodet ovat täynnä romantiikkaa. Kemianne tulevat todennäköisesti toimimaan vielä vuosikymmentenkin kuluttua, ja keskinäinen flirtti ei katoa elämästänne koskaan. Tulevaisuutenne on myös taloudellisesti turvattu.

Kaksonen 21.5. - 20.6.

Teidän tulee vaalia hyvää kommunikaatiota, jotta avioliitostanne tulee vahva. Mikäli toinen teistä piilotettelee todellisia tunteitaan, on edessänne vaikea liitto. Sen vuoksi muistakaa avoimuus, jolloin edessänne on avioliitto täynnä onnellisia päiviä.

Rapu 21.6. - 22.7.

Perheestä ja lapsista tulee ykkösasioita teille tulevaisuudessa. Tahdotte elää tasapainoista elämää ja saatatte panostaa esimerkiksi omaan taloon. Teistä joko toiselle tai molemmille on erityisen tärkeää, että koko perhe on koolla yhteisinä ruokailuhetkinä.

Leijona 23.7. - 22.8.

Avioliitostanne tulee erityisen tasapainoinen. Pystytte luottamaan toisiinne ja siihen, että kumppani pysyy aina rinnalla. Toisella teistä tai molemmilla tulee säilymään luontainen viehätys hienoihin autoihin ja glamour-tyylisiin vaatteisiin. Lisäksi tulette pysymään aina ikinuorina.

Neitsyt 23.8. - 22.9.

Tämä on kaikista herkin ajankohta mennä naimisiin. Vaarana on, että suhteesta tulee robottimainen ja kaavoihin kangistunut. Se on kuitenkin vältettävissä arvostamalla pieniä, yhteisiä hetkiä. Viettäkää yhdessä laatuaikaa arkenakin, katsokaa esimerkiksi elokuva tai kokkailkaa yhdessä. Teidän kannattaa ehdottomasti hankkia lemmikki, mieluiten koira, jolloin kodissanne on aina iloa ja lämpöä.

Vaaka 23.9. - 22.10.

Tämä ajankohta on tähtimerkkien kannalta lähes täydellinen ajankohta astella alttarille. Tulette molemmat pysymään onnellisina, kunhan teillä vain on toisenne! Parisuhde on teille molemmille elämän tärkein asia, mikä takaa toimivan rakkaussuhteen. Teidän tulee kuitenkin pitää huoli siitä, että ette kadota yksilöllisyyttänne tehdessänne töitä onnellisen liiton eteen.

Skorpioni 23.10. - 21.11.

Seksi, raha ja syrjähypyt ovat sanoja, jotka määrittävät tämän tähtimerkin alla solmittuja liittoja. Intensiivisyys ja fyysinen vetovoima ovat teillä huomattavasti suurempia kuin muina ajankohtina avioituneilla pareilla. Tulette todennäköisesti saamaan paljon lapsia ja lapsenlapsia - perheestänne tulee suuri.

Jousimies 22.11. - 21.12.

Tahdotte nähdä maailmaa yhdessä ja tulettekin matkustelemaan paljon. Sen lisäksi teille on tärkeää, että kouluttaudutte hyvin ja pääsette työelämään kiinni. Teillä tulee olemaan suuri ystäväpiiri ja tukiverkosto. 

Kauris 22.12. - 19.1.

Jos menette naimisiin kauriin aikana, povaa se, että olette molemmat todellisia työmyyriä. Teille ura ja sitä kautta taloudellinen vakaus ovat tärkeitä asioita. Olette käytännöllisiä, ettekä kaipaa suuria yllätyksiä elämäänne. Puhallatte yhteen hiileen ja teette harkiten yhdessä kaikki isot päätökset.

Näin ollen avioliiton kestävyyden kannalta turvallisinta saattaa olla avioitua ainakin härän, ravun, leijonan, vaa'an ja jousimiehen merkkien aikoina. Jokaisessa merkissä kuitenkin on puolensa, eikä parisuhde ole niiden varassa, vaan rakkautenne vaaliminen on omissa käsissänne.

Lue myös: Oinas nauttii valloituksista, rapu on luova: Katso, mitä horoskooppimerkki kertoo seksielämästäsi

Lähde: Yahoo!

Kilpailut

Uusimmat