Etsi
Otos ystävän kanssa ei välttämättä ole se paras vaihtoehto profiilikuvaksi.
Sukuelinten toiminta ja raha-asiat ovat mietteitä, joita miehet pyörittelevät mielessään seksin harrastamisen aikana.
Tutkimuksessa selvitettiin myös, miten kauan ihmiset seurustelivat kumppaninsa kanssa ennen naimisiinmenoa.
Brent Kelleyn kuva on kerännyt Facebookissa jo yli 60 000 kommenttia. Monet kommentoijat kertoivat itkeneensä kuvan nähtyään.
Asiantuntijan mukaan erittäin epävarmat ihmiset voivat ajautua itseluottamuksen puutteessaan hakemaan rakkautta myös muualta.
Muun muassa mykkäkoulun pitäminen on tuhoisaa parisuhteelle.
Suomalaisia seksikkäimpinä pitää vain neljä prosenttia vastaajista.
Erityisen tärkeänä miehet pitävät sitä, että kumppani saa heistä esiin paremman ihmisen.
Joskus miehet eivät uskalla puhua kumppaninsa kanssa seksittömyydestä, koska pelkäävät loukkaavansa toista.
Lasten saamisen jälkeen liukuportaissa kulkeminen, uutisten katsominen tai dieetillä oleminen eivät suju enää samalla tavalla kuin ennen.