Etsi
On monia asioita, joista voi päätellä, että seurustelukumppani ei olekaan sielunkumppani.
Rehellisyys, kunnioitus ja luottamus eivät ole ainoita asioita, jotka tulisi löytyä hyvästä ja pitkästä suhteesta.
Henkinen läheisyys on sielujen samankaltaisuutta.
Tärkeintä on aloittaa yhteyden luominen heti lapsen synnyttyä.
Jos hän ei enää huomioi sinua samalla tavalla tai katoaa tavoittamattomiin ajoittain, voi se kieliä pettämisestä.
Yhteinen harrastus, jonka parissa molemmilla on mahdollisuus näyttää myös epäonnistumisen hetkensä, vahvistaa tuoretta suhdetta tehokkaasti.
Rakkaudestaan voi kertoa muullakin tavalla.
Yleensä päätökset tapailun jatkumisesta tehdään ensimmäisen kuukauden aikana. Myös ensimmäinen seksikerta voi olla ratkaiseva tekijä.
Kumppanin petollinen käytös ei ole verrattavissa siihen, kuinka arvokas suhteen toinen osapuoli on ihmisenä.
Uutta rakkautta ei kannata etsiä ihan eron jälkeen.