Kuva: Fotolia

Totena pidetty raskausmyytti ei sittenkään auta hedelmöittymään helpommin!

07.07.2016 22:45 - Emmi Moilanen

Keinohedelmöityksen jälkeen raskaaksi tulemisen kannalta ei näyttäisi olevan merkittävää vaikutusta sillä, lepääkö nainen hetken aikaa paikoillaan vai lähteekö heti liikkeelle.

Yleisen uskomuksen mukaan hedelmöittymisen mahdollisuutta kasvattaa kikka, jonka mukaan naisen tulisi makoilla paikoillaan seksiaktin jälkeen, sekä pitää lantionsa mahdollisimman koholla hetken aikaa. Tätä televisiosarjoistakin tuttua niksiä on perusteltu sillä, että toimimalla näin sperma saisi enemmän aikaa tavoittaa halutun määränpäänsä – eli munasolun.

The Sun uutisoi hollantilaisen VU University Medical Center Amsterdamin tekemästä tuoreesta tutkimuksesta, jonka mukaan kyseisellä keinolla ei kuitenkaan ole vaikutusta hedelmöittymisen kannalta.

Tutkittiin keinohedelmöityksen avulla

Tutkijat pyysivät lähes 480 keinohedelmöitykseen saapunutta naista joko lepäämään 15 minuuttia paikoillaan toimenpiteen jälkeen, ja osalle he antoivat luvan lähteä liikkeelle heti, kun keinohedelmöitys oli suoritettu.

Tutkijat keräsivät dataa lähes 2000:sta keinohedelmöityksen aikaisesta kuukautiskierrosta. Tulokset osoittivat, että 32 prosenttia heistä, jotka pysyttelivät toimenpiteen jälkeen paikoillaan, hedelmöittyi kyseisen kuukautiskiertonsa aikana. 40 prosentilla naisista, jotka nousivat ylös heti toimenpiteen loputtua, keinohedelmöitys onnistui ja raskaus sai alkunsa. Näin ollen naiset, jotka olivat paikoillaan toimenpiteen jälkeen, tulivat raskaaksi muita epätodennöisemmin. 

- Totesimme, että paikoillaan olemisella keinohedelmöityksen jälkeen ei ole edistävää vaikutusta raskaaksi tulemisen määrässä, toteaa tutkija Joukje van Rijswijk.

On yleinen huoli, että hedelmöityksen jälkeen välitön ylösnouseminen edesauttaisi sperman valumista pois ja näin ollen heikentäisi raskaaksi tulemisen mahdollisuutta. Tutkimuksen mukaan kyseinen huoli ei pidä paikkansa.

- Tiedämme myös muiden tutkimusten perusteella, että siittiösolut tavoittavat munanjohtimet viidessä minuutissa keinohedelmöityksen jälkeen, ja selviytyvät kohdussa vielä jopa useita päiviä, Van Rijswijk sanoo.

- Ei ole biologista selitystä sille, miksi toimenpiteen jälkeen tulisi pysytellä hetki paikoillaan, hän jatkaa.

Liikkumattomuuden vaikutusta luonnollista hedelmöittymistä koskien ei ole kuitenkaan vielä täysin tutkittu.

- Uskomme melko laajan satunnaiskokeemme olevan pätevä sekä riittävän vahva puhumaan sen puolesta, ettei seksin jälkeisen paikallaanololla ole merkitystä hedelmöittymiseen, Van Rijswijk lisää.

Lähde: The Sun

Lue myös: Nyt se todistettiin: Raskaus muuttaa naisen kävelytyyliä!

Kilpailut

Uusimmat