Kuva: Fotolia

Tupakoinnin lopettamisesta löytyi uusi, yllättävä hyöty

17.08.2016 18:45 - Senni Loikala

Tupakoimisen lopettamisen vaikutuksia ystäväpiiriin tutkittiin.

Osalla tupakoinnin lopettamista jarruttaa ajatus, että tavan päättyminen vähentäisi sosiaalisia kontakteja. Tupakointi usein yhdistää ihmisiä, kun esimerkiksi työkaverit käyvät yhdessä tupakkatauolla. 

Tupakoinnin lopettaminen ei kuitenkaan vähennä ystäviesi määrää, vaan päinvastaisesti lisää sitä, väitetään tuoreessa tutkimuksessa. Siitä uutisoi Reuters.

Kolme vuotta kestäneeseen tutkimukseen osallistui lähes 700 tupakoitsijaa. Tutkijat analysoivat osallistujien sosiaalisia piirejä ennen ja jälkeen tupakoinnin lopettamisen.

Tulokset

Tuloksista selvisi, että tupakoinnin lopettaminen laajensi osallistujien ystäväpiiriä. Tosin tupakoivien ystävien määrä hieman väheni, mutta tilalle tuli enemmän savuttomia ystäviä. Lopputulos oli, että osallistujilla oli useampia ystäviä kuin ennen tupakoinnin lopettamista.

- Et aiemmin ehkä ole lähtenyt uuden kaveriporukan mukaan tai liittynyt johonkin joukkueeseen tai osallistunut erilaisiin aktiviteetteihin, koska olet saattanut olla tiedostamatta huolissasi, ettei sinua hyväksyttäisi mukaan tupakoimisen vuoksi, tutkija Megan E. Piper arvioi.

Tutkijoiden mukaan huoli ystävien menettämisestä on todellinen, ja sen vuoksi osa ihmisistä ei tahdo lopettaa tupakoimista.

- Se on ehdottomasti yksi huolenaihe, josta tupakoitsijat kertovat meille; he pelkäävät, etteivät heidän ystävänsä tahdo enää viettää yhtä paljon aikaa heidän kanssaan kuin ennen, Piper sanoo.

Näin ollen tupakoimisen lopettamista ei tule estää pelko siitä, että menettäisit ystäväsi. Niin ei tule käymään - ainakin, mikäli tätä tutkimusta on uskominen.

Lähde: Reuters

Lue myös: Tupakoinnin lopettaminen näkyy heti - katso vaikutukset päivien, kuukausien ja vuosien päästä

Lue myös: Tupakointi vaikuttaa myös mielenterveyteen

Lue myös: Jos et polta, niin lihot? 5 myyttiä tupakoinnin lopettamisesta

Kilpailut

Uusimmat