Kuva: Shutterstock

Painajaisten näkeminen vaikuttaa sinuun enemmän kuin arvaatkaan - tila voi kroonistua

19.01.2018 17:15 - Katariina Auvinen

Huonon unen lisäksi valveilla sinusta tulee muun muassa ahdistuneempi.

Melkein kaikki meistä ovat varmasti heränneet siihen tunteeseen, kun sydän pamppailee, hikoiluttaa ja et ensiksi tiedä, missä olet. Esimerkiksi stressi altistaa painajaisten näkemiselle. Ahdistavien sekä pelottavien unien näkeminen vaikuttaa meihin enemmän kuin arvaammekaan, kertoo Elite Daily -julkaisu. 

Tämä pätee varsinkin siinä vaiheessa, jos näet painajaisia usein. Uniin ja sen laatuun syventyneen tutkimuslaitoksen johtaja, Anne Germainin mukaan painajaiset voivat jopa kroonistua. 

- Tällainen ihminen näkee toistuvasti ahdistavia unia. Painajaisten vaikutus jatkuu läpi päivän, myös henkilön ollessa hereillä, Germain kertoo. 

Ihminen on paljon ahdistuneempi, levottomampi ja nukkuu totta kai huonommin. Germain kertoo, että vaikutus syntyy jo sillä, jos henkilö näkee pari kertaa kuukaudessa painajaisia. Ihmiset myös stressaantuivat helpommin päivän mittaan. 

Lue myös: Piinaavatko painajaiset tai heräätkö usein väsyneenä? Syyt huonoon unen laatuun listattiin

Lähde: Elite Daily 

Kilpailut

Uusimmat