Kuva: Shutterstock

Haaveiletko pitkistä ja vahvoista kynsistä? Ruuat, joiden syömistä kannattaa lisätä

08.04.2018 22:15 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi kananmunat ovat erinomainen lisä ruokavalioon silloin, kun tavoitteena on kynsien kasvattaminen.

Ruokavalio vaikuttaa kokonaisvaltaisesti hyvinvointiimme. Myös kynsien hyvinvoinnin kannalta on väliä, millaisia ravintoaineita aterioistamme saamme. Insider selvitti, mitkä ruuat kannattaa lisätä osaksi ruokavaliota silloin, kun haaveissa ovat pitkät ja vahvat kynnet.

Vähärasvainen liha

Vähärasvaiset lihat, kuten kalkkuna, kana ja naudanliha ovat täynnä proteiinia. Proteiini on lihaskasvun lisäksi tärkeä rakennusaine kynsille.

- Kynnet ovat proteiinia, joten ensimmäinen asia jota kannattaa kokeilla, on proteiinin lisääminen ruokavalioon, kertoo ihotautilääkäri Ava Shamban.

Hedelmät ja marjat

Erityisesti mustikat, mansikat ja banaanit ovat täynnä kynsien hyvinvoinnin kannalta tärkeitä antioksidantteja.

C-vitamiini puolestaan on tärkeä tekijä elimistön kollageenin tuotannon kannalta. Kollageeni tekee kynsistä kimmoisammat ja myös vähentää niiden katkeilua. Loistavia C-vitamiinin lähteitä ovat esimerkiksi mansikat ja kiivi.

Lehtivihannekset

Lehtivihannekset kuten esimerkiksi pinaatti, parsakaali ja lehtikaali sisältävät runsaasti elimistölle tarpeellista rautaa, foolihappoa ja kalsiumia. Nämä kaikki ovat oleellisia ravintoaineita myös kynsien hyvinvoinnin kannalta.

Muut vihannekset

Myös porkkana, tomaatti ja bataatti sisältävät runsaasti kollageenin tuotannolle tärkeää C-vitamiinia.

Siemenet ja pähkinät

Riittävä magnesiumin saanti edesauttaa pitkien ja vahvojen kynsien kasvattamista. Loistavia magnesiumin lähteitä ovat siemenet, pähkinät ja mantelit.

- Pystysuuntaiset juovat kynsissä voivat olla merkki magnesiumin puutteesta, toteaa ravintoterapeutti Ashley Koff.

Kananmunat

Olipa kyse kananmunasta paistettuna, keitettynä tai omeletissa, ne ovat erinomainen tärkeiden ravintoaineiden lähde.

- Munat sisältävät runsaasti proteiinia, vahvistaen myös kynsiä. Toisin kuin liha, kananmunissa oleva proteiini sulaa helposti ja imeytyy erittäin hyvin elimistöön, toteaa ravitsemusasiantuntija Vivian Goldschmidt.

Kananmunat sisältävät myös B12-, A ja E-vitamiineja, rautaa sekä biotiinia. Biotiini tutkitusti vahvistaa hauraita kynsiä.

Lohi

Myös lohi sisältää kynsien kasvulle tärkeitä ravintoaineita kuten proteiinia, biotiinia ja omega-3-rasvahappoja.

Pavut, herneet ja linssit

Pavut sisältävät biotiinia ja linssit jopa yhdeksää tärkeää vitamiinia ja mineraalia, kuten esimerkiksi B-vitamiinia ja biotiinia.

Lue myös: Ikävuodet vaikuttavat hiusten kuntoon paljon - lue miten

Lue myös: Onko iho kuiva ja punoittava? Asiantuntijan vinkeillä saat ihon hehkumaan

Lue myös: Kärsitkö runsaasta hiustenlähdöstä? Asiantuntijat kertovat syyt ilmiöön

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat