Kuva: Shutterstock

Närästääkö usein? 7 tehokasta kotikonstia, joiden avulla hillitset polttavaa tunnetta

28.05.2018 23:15 - Emmi Moilanen

Tiukkojen vaatteiden käyttämistä olisi hyvä välttää silloin, kun närästysoireet ovat pahimmillaan.

Närästys on ikävä vaiva, joka oireilee polttavana tunteena ruokatorven ja rintakehän alueella. Apteekista saatavat närästyslääkkeet tuovat oireisiin usein helpotuksen, mutta on olemassa myös muutama kotikonsti, josta närästyksestä kärsivän olisi hyvä olla tietoinen. Lue alta Mirrorin listaamat vinkit, joiden avulla voit kokeilla hillitä närästystä ilman lääkkeitä.

Kotikonstit, jotka hillitsevät närästystä:

1. Jos olet tupakoitsija, sauhuttelun lopettaminen voi hillitä närästysoireita. Närästyksestä kärsivän olisi hyvä välttää myös passiiviselle tupakoimiselle altistumista.

2. Kiinnitä huomiota siihen, että ryhtisi pysy suorassa. Polttava närästys oireilee erityisesti ruokatorven alaosassa, jolloin huonon ryhdin seurauksena rentoutunut alue voi pahentaa oireilua.

3. Syö raakaa inkivääriä. Mirrorin artikkelissa todetaan, että jo ennen vanhaan tiedettiin inkiväärin helpottavan närästystä.

4. Vältä yleisimpiä närästystä aiheuttavia ruoka-aineita. Näihin lukeutuvat esimerkiksi rasvaiset ja todella mausteiset ruuat, suklaa, täysmaitotuotteet, mustapippuri, valkosipuli, sitrushedelmät sekä tomaattia sisältävät ruuat.

5. Vältä myös alkoholia, poreilevia ja kofeiinia sisältäviä juomia sekä sitrusmehuja.

6. Närästyksestä kärsivän olisi hyvä kiinnittää myös tarkempaa huomiota painoonsa, ja pitää kilot normaalipainon rajoissa.

7. Vältä tiukkojen vaatteiden käyttämistä oireiden ollessa pahimmillaan. Puristavat vaatteet luovat nimittäin ylimääräistä painetta vatsasi seudulle, joka puolestaan voi voimistaa polttavaa tunnetta entisestään.

Lue myös: Vaivaako siitepölyallergia? 4 täsmävinkkiä oireiden helpottamiseen

Lue myös: Nuutunut olo, päänsärky heti herätessä... - 5 oiretta paljastaa, että nukut liikaa

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat