Kuva: Shutterstock

Arkinen tapa auttaa polttamaan enemmän kaloreita kävelylenkillä - onnistuu keneltä tahansa

30.05.2018 12:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Pienellä muutoksella saadaan yllättäviä tuloksia aikaan.

Painonhallinnassa säännöllinen liikunta ja oikeanlainen ravinto ovat pääosassa. On kuitenkin ihanaa ymmärtää se, että hommaan ei tarvita mitään erikoisia dieettejä tai kymmenien kilometrien hikilenkkejä.

Tuoreen tutkimuksen mukaan purukumipaketillisen jauhaminen kävelylenkillä saattaa auttaa polttamaan enemmän kaloreita. Tutkijoiden mukaan purenta sekä kävely ovat molemmat sellaisia seikkoja, jotka lisäävät ihmisen sydämen sykettä.

Miten tutkimus tehtiin?

Tutkimuksessa oli mukana 46 vapaaehtoista. Iältään he olivat 21 ja 69 ikävuoden väliltä. Ihmiset jaettiin kahteen ryhmään, joista toisessa pureskeltiin purkkaa 15 minuutin mittaisen kävelyn aikana. Toinen ryhmä sen sijaan käveli myös 15 minuutin ajan, mutta he nauttivat ennen lenkkiä jauhetta, joka sisälsi samoja aineita kuin purukumi.

Tuloksista selvisi, että keskimääräinen syke kasvoi siinä ryhmässä, joka pureskeli samalla purukumia. Tämä taas auttaa polttamaan enemmän kaloreita. Erityisesti tämä näkyi yli 40-vuotiailla.

Näyttääkin siltä, että purukumi saattaa olla avain siihen, että ikääntyvien kunnosta voidaan pitää huolta.

- Tällaista toimintaa voidaan pitää tehokkaana tapana liikalihavuuden ehkäisyssä, joka aiheuttaa muun muassa sydän- ja verisuonitauteja, tutkijat toteavat.

Lue myös: Ota kokeiluun! 10 syytä, miksi lenkkeily on ylivoimainen treenimuoto

Lue myös: Eikö lenkkeily kuumalla kelillä houkuta? 3 niksiä auttavat takaisin lenkkipolulle

Lähde: Daily Star

Kilpailut

Uusimmat