Kuva: Shutterstock

Tavat, joilla saatat vahingoittaa tatuointiasi - ethän sorru itse?

28.06.2018 20:15 - Elisa Jalasjoki

Esimerkiksi urheilu voi hidastaa paranemisprosessia.

Tatuoinnin ulkomuotoon vaikuttavat monet tekijät, mutta erityisesti itsehoidolla on valtaisa merkitys siistin lopputuloksen kannalta. Mikäli tatuoinnistaan ei huolehdi kunnolla, saattaa kuva esimerkiksi tulehtua tai muuttua epäsiistiksi. 

Onneksi tuoreesta kuvasta huolehtiminen ei ole vaikeaa, ainakaan noudattamalla tatuoija Leo Palominen täsmäohjeita. Mies paljasti yksitoista vinkkiään verkkolehti Bustlen haastattelussa. Helpot neuvot pääset lukemaan alta. 

1. Vältä tatuoinnin hankaamista

Jokainen tatuointi on yksilöllinen, minkä vuoksi on erittäin tärkeää kuunnella oman tatuoijan antamia ohjeita kuvasta huolehtimiseen. Yleinen ohje kuitenkin on, ettei tuoretta tatuointia tulisi hangata lainkaan. 

2. Älä kuivaa itseäsi pyyhkeeseen

Sen sijaan että tuttuun tapaan hieroisit itseäsi pyyhkeellä, Palomine suosittelee taputtelemaan tatuointia ja sen ympäristöä kevyesti - ja sen jälkeen antamaan kuvan tuulettua. 

3. Vältä liiallista kosteusvoiteiden käyttöä

Palominen mukaan kosteusvoidetta tulisi lisätä tatuointiin ja sen lähiympäristöön ainoastaan peseytymisen jälkeen, ei useammin. 

4. Varo tatuoinnin raapimista

5. Vältä tatuoinnin ylimääräistä kastelua

Esimerkiksi uimista ei suositella, sillä uima-altaiden vedessä on usein likaa ja bakteereja, jotka saattavat helposti aiheuttaa reaktioita tatuoinnissa. Liiallinen vedelle altistaminen myös haalistaa tatuointia helposti. 

6. Muista suojata kuva auringolta

Vältä tatuoinnin altistamista suoralle auringonvalolle, mutta mikäli tiedät oleskelevasi pitkiä aikoja auringossa, muista suojata kuva huolella, esimerkiksi aurinkorasvalla. 

7. Vältä liiallista urheilua

Urheiluun vaikuttaa erityisesti se, missä kohdassa kehoa tatuointi on ja minkä kokoisella alueella se on. Liiallinen liikkuminen voi kuitenki vaurioittaa myös pienempiäkin kuvia ja samalla hidastaa parantumisprosessia. 

8. Älä käytä sandaaleja

Mikäli tuore kuva on jalkapöydässä tai jalassa, on oleellista välttää avonaisia kenkiä, ettei tatuointi altistu lialle. Myös liian tiukat kengät voivat olla huonoksi. 

9. Vältä tatuoinnin turhaa koskettelua

10. Älä sheivaa tatuoinnin yli

+1 Kaikkein oleellisinta tatuointia ottaessa ja sen jälkihoidosta huolehtiessa kuitenkin on, että muistaa noudattaa oman tatuoijan antamia yksilöllisiä hoito-ohjeita. 

Lue myös: Tatuoinnit, joita julkkikset katuvat - katso kuvat

Lähde: Bustle

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat