Kuva: Shutterstock

Flunssakierre, tummat silmänaluset, hilseilevä päänahka... - 10 salakavalaa nestehukan oiretta

06.11.2018 19:15 - Emmi Moilanen

Vettä tulisi muistaa juoda riittävästi päivittäin. Muuten oireena voi olla flunssakierre, tumman silmänaluset tai kuiva sekä kutiseva päänahka.

Päivän aikana meistä jokaisen tulisi muistaa juoda riittävästi vettä, sillä se on helppo keino ehkäistä esimerkiksi päänsärkyä ja väsymystä. Pääkipu onkin yksi yleisimmistä nestehukan oireista, mutta myös muut salakavalat, liian vähäisestä vedenjuonnista aiheutuvat vaivat on hyvä oppia tunnistamaan.

Insider-sivusto listasi oireet, jotka paljastavat, että kärsit nestehukasta.

10 nestehukan oiretta:

1. Saat jokaisen flunssan ja kuumetaudin, joka kiertää työpaikallasi.

2. Huulesi ovat hyvin kuivat ja tunnet tarvetta rasvata niitä jatkuvasti.

3. Kärsit usein haisevasta hengityksestä.

4. Sinulla on tummat silmänaluset.

5. Sinun tekee mieli napostella jatkuvasti ja himoitset sokerisia herkkuja lämpimän ruuan sijaan.

6. Rankka treeni ei nosta enää hikeä pintaan samalla tavalla kuin ennen.

7. Kun nipistät ihoasi, poimu ei palaudu nopeasti takaisin alas. Kehon kuivuus voi aiheuttaa myös sen, että iho menettää elastisuuttaan.

8. Vessakäyntien välit venyvät yli kolmen tunnin.

9. Sinulla on kutiseva ja hilseilevä päänahka.

10. Olet väsynyt ja uupunut, vaikka mielestäsi olet nukkunut riittävät yöunet.

Lue myös: Lisää energiaa aamuihin – 5 juomaa, joiden avulla torjut väsymystä kahvin sijaan

Lue myös: Uupumus, pahoinvointi, oksentelu... - Virtsatietulehduksella on myös useita salakavalia oireita

Lue myös: Mikropopkorni ja juusto - 7 ruokaa ja juomaa, jotka alentavat seksuaalista halukkuutta

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat