Kuva: Shutterstock

Jokaisen ihmisen kannattaisi nousta ennen kuutta aamulla - paljon terveyshyötyjä

13.11.2018 22:45 - Katariina Auvinen

Psykologien mukaan ihmiset, jotka heräävät ennen kuutta kärsivät muun muassa masennuksesta vähemmän.

Monesti ihmiset jaetaan joko aamu- tai iltaihmisiin, mutta psykologien mukaan kaikkien ihmisten kannattaisi herätä ennen kuin kello lyö kuusi aamulla. Aikaisin päivänsä aloittavilla on todettu vähemmän masennusta sekä heidän rakkauselämänsä kukoistaa. 

Daily mail -julkaisun mukaan ihmisten primitiivinen rytmi on herätä aikaisin aamulla ja kehon voi totuttaa siihen huolimatta siitä, että tuntisit olevasi enemmän iltaihminen. 

Myös monet julkkikset ovat vannoneet aikaisten aamujen nimeen. Monet kertovat heräävänsä aikaisin ja treenaavansa tai nauttivansa päivän ensimmäisestä kahvikupillisesta rauhassa ennen muun perheen heräämistä. 

Mark Wahlberg on vienyt asian äärimmilleen, koska hänen aamunsa alkaa jo yön puolella. Mies herää puoli kolmelta aamuyöllä ja aloittaa ensimmäisen treenisettinsä jo kolmen aikaan. Hän on kertonut, että hänellä jää aikaisten aamujen jälkeen enemmän aikaa olla perheensä kanssa. 

Australialainen psykologi Marny Lishmanin mukaan aikaisin herääminen vaikuttaa ihmisen mielialaan positiivisesti. Asiantuntijan mukaan rytmin kääntämisessä voi mennä hieman aikaa, mutta se kannattaa. 

- Ylipäätään sinun pitäisi mennä nukkumaan samoihin aikoihin ja herätä samaan aikaan, jotta päivärytmi pysyisi samana ja tuntisit itsesi virkeäksi, Lishman kertoo. 

Lue myös: Miten päästä nukkuvan lentomatkustajan ohi vessaan? Etiketti-asiantuntija paljastaa

Lähde: Daily mail 

Kilpailut

Uusimmat