Kuva: Shutterstock

Muistathan aurinkorasvan lisäksi: 4 asiaa, jotka takaavat turvalliset rusketuksen

15.06.2019 23:15 - Karoliina Kotala

Aurinkorasva on ehdottoman tärkeä suojaamaan ihoa auringon haitallisilta säteiltä, mutta se ei yksin riitä.

Hyvä muistisääntö on, että korkean suojakertoimen aurinkorasvaa tulisi olla keholla ja kasvoilla aina auringossa ollessa ja sitä tulisi lisätä kahden tunnin välein. On kuitenkin hyvä muistaa, ettei rasva yksinään riitä. Alla ohjeet, jotka kannattaa myös muistaa:

Pidä kirjaa ajasta auringossa

Saatat huomaamattasi altistua auringolle päivän aikana enemmän kuin uskoitkaan. Pidä siis kirjaa siitä, montako tuntia kerrallaan olet altistuneena auringolle. Harva nimittäin esimerkiksi huomaa suojata ihonsa autolla ajaessaan. Ajaessa iho kuitenkin altistuu yhtä lailla auringon säteille. Myös varjossa UV-säteitä on vain puolet vähemmän kuin auringossa.

Vältä pahinta aikaa

Jos mahdollista, pysy kokonaan pois auringosta pahin aika, jolloin säteilyä on eniten eli klo 10-15 välisenä aikana. Siten vältät ison osan säteilyä.

Pysy pystyssä

Jätä rannalla makoilu, sillä makoilija saa nelinkertaisen määrän UV-säteilyä pystyssä olijaan verrattuna.

Pukeudu oikein

Erinomainen keino suojata iho auringolta on pitää yllä vaatteita, mutta nekin kannattaa valita tarkoin. Esimerkiksi pitsinen, vaalea tai ohut kangas päästää läpi säteilyä tehokkaammin kuin vaikkapa värikäs vaate. Lapsille on olemassa UV-suojavaatteita, jotka suojaavat ihoa paremmin ja niitä kannattaa suosia.

Lähteet: Shape

             STUK

Lue myös: Limedrinkeissä on yllättävä riski, jos juot auringonpaisteessa - oletko ollut tietoinen?

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat