Kuva: Shutterstock

Kutiseeko päänahka? Ota asiantuntijoiden apukeinot käyttöön

06.06.2022 17:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Eri ihmisille voivat sopia eri kosmetiikkatuotteet.

Hilseilevä, kutiseva tai kuiva päänahka on monen vaivana riesaksi asti. Hygienia on toki tässäkin tapauksessa tärkeää, mutta huonosta hygieniasta hilseilevä nahka ei useinkaan johdu. Monissa tapauksissa geenimme määrittelevät pitkälti myös päänahkamme kunnon sekä sen tavan reagoida. Joitakin itsehoidollisia keinoja voi kuitenkin kokeilla.

Ihotautilääkäri Daniel Sugai suosittelee Elite Daily -mediassa hilseilevän päänahan pesuun ja hoitoon juuri sille tarkoitettuja tuotteita kuten hilseshampoota sekä hilseilevälle päänahalle sopivaa hoitoainetta. Nämä ovat usein vapaita päänahkaa turhaan ärsyttävistä aineista. 

Muitakin tuotteita voi olla syytä ainakin kokeilla. Moni kokee teepuuölyllä olevan rauhoittavia ja kosteuttavia vaikutuksia. Luonnonkosmetiikka on usein yleisesti ottaenkin hellävaraisempaa, joten ärtynytkin päänahahka usein nautiskelee siitä. Päänahkaa voi siis koettaa kosteuttaa myös esimerkiksi luontaisesti aloe veraa sisältävillä tuotteilla. Omenaviinietikkaa moni taas suosii sen antibakteerisen vaikutuksen vuoksi, ja sitäkin suositellaan kokeilemaan hilseilevän päänahan hoidossa.

Aina apu ei löydy purkista

Sormi saattaa mennä suuhun, jos kaikki tökötit tuntuu olevan kokeiltu, mutta mikään niistä ei tuo helpotusta. Moni kuitenkin unohtaa, että yllättävä vaikutus saattaakin olla psyykkisellä puolella.

Healthline-median artikkelissa viitataan yhdysvaltalaisen Emoryn yliopiston tutkimukseen, jonka mukaan esimerkiksi säännöllinen meditaatio saattaa rauhoittaa myös päänahan iho-ongelmia. Syynä tähän on se, että iho-ongelmien taustalta löytyykin usein henkistä kuormitusta ja stressiä, joten opettelemalla stressin hallintaa saattaa huomata yllättäviä positiivisia muutoksia eri puolella kehoaan.

Lue myös: Kuinka usein napa täytyisi pestä? Vastaus on tiukka ja saattaa yllättää monet

Lue myös: Saako hiukset pestä joka päivä? Vastaus on tiukka

Lue myös: Saatat vaurioittaa hiuksiasi tietämättäsi - 8 mokaa, joita kannattaa vältellä

Lähteet:  Elite Daily, Healthline

Kilpailut

Uusimmat