Kuva: Jussi Häkkilä

Saako leväistä vettä käyttää löyly- tai keittovetenä? THL kertoo faktat pelätystä sinilevästä

17.08.2022 16:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Sinilevää esiintyy erityisesti ilmojen lämmetessä.

Helteisillä säillä järvien ja meren sinilevätilanne alkaa joka kesä puhututtaa. Eikä suotta, moni ei tiedä, että sinilevä ei todellisuudessa ole edes levä, vaan bakteeri, joten sen edellytykset esimerkiksi sairastuttaa ihminen tai eläin ovat tosiaankin korkealla.

Monella onkin hallussa jo tieto siitä, että sinileväisessä vedessä ei kannata mennä pulikoimaan, mutta erilaisten rajatapausten kanssa sormi saattaa silti mennä suuhun. Saako vettä käyttää esimerkiksi tiskivetenä? Entä saako koiran päästää uimaan leväiseen veteen?

THL eli Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo faktat, jotka kannattaa pitää mielessä.

Sinileväistä vettä ei pidä käyttää uinnin lisäksi myöskään näihin:

- Älä päästä lemmikeitäkään uimaan sinileväiseen veteen, myös ne voivat saada levästä erinäisiä oireita. 

- Juomavetenä edes keittämisen jälkeen. Sinilevä ei hajoa keittämällä.

- Löylyvetenä. Höyrystyvä vesi päätyy hengitysilmaksi ja voi aiheuttaa hengitystieoireita.

- Pesuvetenä. Pesuveteen pätee sama kuin leväisessä vedessä uintiin, sinilevä voi aiheuttaa ihoärsytystä.

- Tiskivetenä. Sinileväisellä vedellä ei kannata pestä edes astioita, myös tiskatessa kädet altistuvat levän ihoärsytykselle.

- Syötäväksi tarkoitettujen kasvien kasteluun. Sinilevä saattaa aiheuttaa elimistöön päätyessään myös vatsaoireita.

Sinilevän aiheuttamat oireet voivat olla moninaiset. Tyypillisimmin levän kanssa kosketuksiin joutumisesta voi aiheutua iho- ja vatsaoireita, mutta myös flunssaoireita kuten nuhaa, päänsärkyä, silmäoireita tai jopa kuumetta. Oireet alkavat THL:n mukaan yleensä muutaman tunnin kuluessa sinilevälle altistumisesta. Jos epäilee altistuneensa sinilevälle, kannattaa ensitöikseen ainakin peseytyä huolellisesti puhtaalla vedellä.

Tunnistatko sinilevän?

Joskus sinilevän tunnistaminen on helpompaa ja joskus vaikeampaa. Sinilevä saattaa esiintyä suurina silminnähtävinä leväriuttoina pintavedessä, mutta joskus myös pelkkinä vaarattoman näköisinä hippusina veden pinnalla. Sinilevän esiintyvyyys voi myös vaihdella hyvinkin nopeasti, jopa saman päivän aikana.

THL ohjeistaa myös, että sinilevän tunnistamiseen on olemassa kaksi helppoa testiä, jotka kuka tahansa voi kotikonstein tehdä.

Juomalasitestissä pintavettä otetaan noin tunniksi seisomaan juomalasiin. Anna veden olla paikallaan ja tarkista noin tunnin kuluttua, onko pinnalle muodostunut vihreitä hiukkasia. Jos hiukkasia näkyy, on kyseessä sinileväinen vesi.

Keppitesti puolestaan helpottaa erottamaan sinilevän muista, vaarattomista levistä. Kokeile pitkällä kepillä tai tikulla nostaa levämassaa ilmaan. Jos levämassa nousee yhtenäisenä suirona vedestä se on vaaratonta levää. Jos taas massa hajoaa jo vedessä, eikä sitä pysty kepillä nostamaan ilmaan, on kyseessä sinilevä.

Lue myös: Syksy ei tulekaan ihan vielä - Foreca lupailee helteiden paluuta monin paikoin

Lue myös: Suomessa hukkui viime vuonna 165 ihmistä - MTV muistuttaa, että moni ei tiedä, miltä hukkuva näyttää

Lue myös: Kuumalla säälläkin voi urheilla, kunhan pitää muutaman seikan mielessä - 6 neuvoa helletreeniin

Lähde: THL

Kilpailut

Uusimmat