Kuva: Shutterstock

MTV: Yhtä jouluherkkua kannattaa nautiskella ympäri vuoden - arvaatko, mikä raaka-aine on kyseessä?

14.10.2022 17:15 - Sanni Seppä / sanni.seppa@bauermedia.fi

Maa- ja kotitalousnaiset kertovat tiedotteessaan, mitä jouluisinkin suosittua herkkua kannattaa suosia ympäri vuoden.

Joulun aikaan usein nautitaan jos jonkinmoisia herkkuja, ja nautiskellaan täysillä pyhistä. Vaikka jouluun kuuluvat herkut, kuten esimerkiksi joulutortut, konvehdit ja jouluruuat ovat herkullisia ja kuuluvat loppuvuoden pyhäpäiviin, ei niitä kannata lisätä joka viikko omalle ruokalistalle. Yksi jouluun kuuluva ruoka-aine kuitenkin kannattaa pitää oman arjen valinnoissa mukana ympäri vuoden - nimittäin pähkinät, mantelit ja siemenet, kirjoittaa MTV. Useat piilottavat mantelin jos toisenkin joulupuuron sekaan, tai napostelevat pähkinöitä kuivattujen hedelmien kera. Maa- ja kotitalousnaiset kertovat tiedotteessaan, että pähkinöitä kannattaisi syödä oikeastaan ympäri vuoden. Kehityspäällikkö Marita Suontausta Maa- ja kotitalousnaisten Keskus ry:stä sanoo, että pähkinät sopivat oivasti syksyn aikaan täydentämään muita kotimaisia raaka-aineita.  

- Pähkinöitä on helppo lisätä ruokiin tuomaan makua ja rakennetta, Suontausta sanoo tiedotteessa. 

Pähkinät, mantelit ja siemenet sisältävät runsaasti pehmeitä rasvoja, jotka ovat eduksi esimerkiksi sydämen ja aivojen verisuonille. Nämä paljon pehmeitä rasvoja sisältävät terveyspommit sisältävät sitä kautta myös rutkasti energiaa, joten kannattaa muistaa, että pähkinöitä ei kannata syödä mielinmäärin joka päivä. Kohtuudella käytettynä pähkinät, mantelit ja erilaiset siemenet ovat kuitenkin loistava lisä ruokalautaselle, ja niitä voi lisätä huolettomasti mihin tahansa ruokiin tuomaan purutuntumaa ja makua. 

Pähkinät sisältävät paljon pehmeitä rasvoja. (kuva: Shutterstock)

- Pähkinöitä ja siemeniä voi sekoittaa mysliin, surauttaa smoothien sekaan, pudotella aamupuuroon tai salaatteihin. Leivo pähkinäisiä välipalapatukoita, raakakakkuja tai käytä kakkujen koristeena, Suontausta kertoo. 

Kohtuus pätee syömisen lisäksi myös pähkinöiden ostamisessa, sillä runsaasti pehmeää rasvaa sisältäessään ne pilaantuvat helposti. Pähkinöitä ei siis kannata ostaa kilokaupalla, etenkään jos oma käyttö on satunnaista. Maa- ja kotitalousnaisten mukaan pähkinät kannattaa säilyttää ilmatiiviissä pakkauksissa ja valolta suojattuna. 

Lue myös: Kannattaako sokerilakko? Ovatko makeutusaineet myrkkyä? Ravitsemusterapeutti vastaa ikuisuuskysymyksiin

Lue myös: Ruuan hinta nousee kohisten - WWF kertoo, kuinka ostoskorin loppusummaa voi painaa alemmas

Lue myös: Kasvisten osuuden lisääminen tekee ruokavaliosta ekologisemman ja edullisemman - WWF kertoo helpot niksit

Lähde: MTV

Kilpailut

Uusimmat