Kuva: Shutterstock

Yleinen suun vaiva saattaa ennustaa riskiä sairastua haimasyöpään

25.12.2022 15:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Parodontiitin riskitekijä on muun muassa tupakointi.

Hampaiden kiinnityskudosten tulehdus eli parodontiitti ei ole lainkaan harvinainen vaiva, mutta tietyssä iässä se voi ennustaa riskiä sairastua vaaralliseen haimasyöpään.

British Journal Of Cancer -tiedejulkaisussa esitelty ruotsalaistutkimus osoittaa, että 50-70 vuoden iässä parodontiitista kärsivillä on muita noin viidenneksen korkeampi riski sairastua myöhemmin haimasyöpään.

Tutkimusta tehtiin seitsemän vuoden ajan ja osallistujina oli lähes 6 miljoonaa 19-vuoden iän ylittänyttä. Heistä noin 10 000 sairastui haimasyöpään seitsemän vuoden tutkimuksen aikana. 

Parodontiitti on tutkimuksissa jo aiemmin yhdistetty kohonneeseen sydän- ja aivoinfarktin riskiin.

Pardontiittia voi myös ehkäistä

Parodontiitin kehittymiseen voi vaikuttaa myös omilla toimillaan. Hammaslääkäriliitto kertoo sivuillaan, että parodontiitin riskitekijöistä merkittävä on esimerkiksi tupakointi. Myös joidenkin yleissairauksien kuten diabeteksen hoitoon liittyvä epätasapaino saattaa altistaa parodontiitille. Hyvä suuhygienia puolestaan ehkäisee parodontiitin syntymistä. 

Lue myös: Kuinka usein hammasharja pitäisi vaihtaa uuteen? Asiantuntija antaa selvän vastauksen

Lue myös: Väärin käytettynä suuvesi voi aiheuttaa reikiintymistä - hammaslääkäri paljastaa, mitä ei pitäisi tehdä

Lue myös: HS: Kahvi värjää hampaita, mutta se voi tuottaa niille toisenkin yllättävän haitan - vältä yleinen virhe

Lue myös: Valkoinen pinnoite kielessä on monen riesa - vaiva voi johtua elintavoista

Lähteet: British Journal Of Cancer, Hammaslääkäriliitto

Kilpailut

Uusimmat