Kuva: Shutterstock

Syöpään saatetaan löytää rokote tällä vuosikymmenellä

09.04.2023 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Koronarokote on edesauttanut myös muiden rokotteiden kehitystyötä.

Vaikka hoidot kehittyvät koko ajan, ovat syövät edelleen merkittäviä tappajia nyky-yhteiskunnassa. Lähivuosien aikana on kuitenkin toivoa lääketieteelliselle mullistukselle, mikäli syöpään onnistutaan kehittämään rokote.

The Guardian uutisoi tutkimustuloksista, joiden mukaan johtavat lääkefirmat uskovat saavansa syöpään, sydänsairauksiin sekä autoimmuunisairauksiin rokotteen vuoteen 2030 mennessä.

Tutkimukset ovat viime vuosina ottaneet isoja harppauksia eteenpäin kiitos koronaviruksen. Tutkijat uskovat, että jopa 15 vuoden työn tulokset saatiin aikaan reilussa vuodessa, sillä koronavirusrokotteeseen kohdistettiin niin paljon voimavaroja ja rahoitusta. Tutkimustyö edisti samalla myös muita rokotteiden kehittämistä koronarokotteen pohjalta.

Yhden toimivista koronarokotteista kehittäneen lääkefirma Modernan lääketieteellinen johtaja Paul Burton uskoo, että firma kykenee tarjoamaan seuraavan viiden vuoden sisällä rokotteita lukuisiin eri sairauksiin. 

Modernan nyt kehittelemä syöpärokote tepsisi erilaisiin kasvaimiin personoituen tarpeen mukaan.

- Meillä tulee olemaan valtavan tehokas rokote, joka tulee pelastaamaan satojatuhansia ellei miljoonia elämiä. Uskon, että pystymme tarjoamaan ihmisille ympäri maailman personalisoituja syöpärokotteita, jotka vastustavat lukuisia erilaisia kasvaimia, Burton kuvailee.

Lue myös: Onnistuuko tietty tasapainoa vaativa asento sinulta? Voi ennustaa tulevien vuosien terveydentilaasi

Lue myös: MTV: Liian vähäinen nukkuminen yhdistettiin riskitekijäksi jälleen uuteen vakavaan sairauteen

Lue myös: MTV: 5 vessareissujen hälytysmerkkiä, jotka voivat kieliä syövästä

Lähde: The Guardian

Kilpailut

Uusimmat