Kuva: Shutterstock

Trendilaji on paitsi hauskaa ajanvietettä, myös huomaamatta tehokas treeni

15.06.2023 08:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Skeittaaminen antaa haastetta koko keholle.

Skeittaaminen on nopeasti noussut erityisesti nuorten keskuudessa jonkinlaiseksi hittilajiksi, jota tuntuvat puuhaavan nyt kaikki. Skeittaaminen voikin tuntua hauskalta hengailutavalta, mutta sen vaikutusta myös tehokkaana treeeninä ei pidä aliarvioida.

Ilmeisin hyöty skeittausharrastuksesta lienee sen hurjaa vauhtia kehittämä tasapainoaisti. Laudan päällä taiteillessa saa todella keskittyä ja kuten usein keskittymistä vaativassa urheilussa, myös normaalit stressinaiheet pääsevät usein unohtumaan. 

Sitä moni ei välttämättä tule kuitenkaan ajatelleeksi, että laudalla pysyminen on myös kova treeni keskivartalolle, sillä tasapainon hallitseminen ja kropan vakaana pitäminen lähtee juuri keskivartalosta. Tietenkään myöskään alavartalon saamaa treeniä skeitatessa ei pidä vähätellä.

Skeitatessa pääsee halutessaan myös todella kovaa riippuen ihan siitä, kuinka kovasti jaksaa potkia menemään. Siten skeittauksesta voi muokata halutessaan itselleen myös sykettä nostavan treenin.

Lue myös: Porrastreeni nauttii jälleen valtavaa suosiota - ota haltuun treeni, josta some meni sekaisin

Lue myös: Niin helppo pakaratreeni, että voit tehdä sen vaikka telkkaria katsellessa

Lue myös: Voiko viiden minuutin treeni olla tehokas? Asiantuntijat vastaavat

Lähde: Bustle

Kilpailut

Uusimmat