Kuva: Shutterstock

Tiesitkö, että monia arkisia kosmetiikkatuotteita ei suositella käytettäväksi raskaana ollessa?

26.02.2024 20:15 - Minttu Tikkanen / minttu.tikkanen@bauermedia.fi

Monien kemikaalien vaikutusta sikiölle ei ole tutkittu riittävästi.

Monien tuttujen kosmetikkaatuotteiden käyttöä ei suositella jatkettavan mahdollisen raskauden aikana. 

Tällaisiin kuuluvat esimerkiksi niinkin arkiset tuotteet kuin itseruskettavat, hiusvärit, ripsiliima ja monet hajuvedet.

Syitä tuotteiden välttämiselle on erilaisia, mutta suurimpaan osaan niistä liittyvät erilaiset tuotteiden sisältämät kemikaalit, joiden vaikutuksista sikiölle ei voida täysin tietää tai niistä ei ole riittävästi tutkimusnäyttöä.

Esimerkiksi itseruskettavien kohdalla mahdollista vaikutusta sikiöön ei ole tutkittu riittävästi, kertoo HUS. Ripsiliima puolestaan sisältää akrylaattiyhdisteitä, jotka luetaan liuottimiksi, eikä niiden hengittämistä raskaana ollessa esimerkiksi laittotoimenpiteen aikana pidetä suositeltavana. 

Jo ennen raskautta värjätyt hiukset tai laitetut rakennekynnet eivät aiheuta sikiölle riskiä, mutta niiden laittamisen jatkamista ei suositella enää raskauden aikana. Esimerkiksi hiusten värjäämistä kehotetaan välttämään vielä imetyksenkin aikana. Myöskään uuden tatuoinnin ottamista raskauden aikana ei suositella, sillä pistettävän väriaineen vaikutuksista sikiölle ei ole tarpeeksi tietoa. 

Monelle yllättävänä tietona voi tulla sekin, että HUS ei suosittele myöskään hajuvesien jatkuvaa käyttöä raskaana ollessa. HUS kehottaa välttämään hajusteita, aromaattisia öljyjä sekä muita voimakkaasti tuoksuvia tuotteita, koska niillä voi olla kehossa samantapaisia vaikutuksia kuin estrogeenillä.

Sen sijaan HUS muistuttaa myös, että monien tuotteiden kohdalla käytöstä ei tarvitse erityisemmin huolehtia. Esimerkisi monen pohtimat aurinkosuojat, suuvedet ja deodorantit ovat oikein käytettyinä turvallisia myös sikiölle.

Lue myös: Kaunis päivetys keskellä talvea - testasimme itseruskettavat tipat, joista kaksi oli ylitse muiden

Lue myös: MTV: Tutuissa kosmetiikkatuotteissa piilevät kemikaalit kielletään - voivat heikentää hedelmällisyyttä

Lähde: HUS

Kilpailut

Uusimmat