Kuva: Shutterstock

Yhä useampi sairastuu muistisairauteen - tutkimus nimeää suurimman ja pienimmän sairastuvuuden alueet

10.03.2024 14:15 - Rebekka Silvennoinen / rebekka.silvennoinen@bauermedia.fi

Hyvinvointialueiden välillä huomattavia eroja muistisairauksien määrässä.

Väestö Suomessa ikääntyy ja siksi myös muistisairaiden henkilöiden kokonaismäärä kasvaa.

Jos muistisairauksien yleisyys pysyy vuoden 2021 tasolla ja iäkkäiden määrä kasvaa Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaisesti, on vuonna 2040 muistisairauksia sairastavien määrä jo 247 000, selviää THL:n tiedoteesta. 

Kansallisiin rekisteriaineistoihin perustuvat uudet tutkimustulokset osoittavat, että muistisairauteen sairastuu Suomessa vuosittain noin 23 000 ihmistä. Aiemmin on arvioitu, että sairastuneita olisi vuosittain noin 14 500. 

Vuonna 2021 noin 151 000 suomalaisella oli diagnosoitu muistisairaus. Suurin osa oli 85 vuotta täyttäneitä.

– Tuloksia tarkastellessa on huomioitava, että rekisteritiedot kattavat vain todetut sairaudet, ja näin ollen todennäköisesti aliarvioivat todellista muistisairauksia sairastavien määrää, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen asiantuntijalääkäri Hanna-Maria Roitto THL:n tiedotteessa. 

Esiintyvyydessä merkittäviä eroja hyvinvointialueiden välillä

Hyvinvointialueiden välillä on huomattavia eroja muistisairauksia sairastavien määrissä. Suurinta sairastavuus on Kainuussa (5 368/100 000 asukasta) ja Kymenlaaksossa (5 170/100 000), ja pienintä Ahvenanmaalla (1 414/100 000). 

– Muistisairauksia todetaan enemmän niillä alueilla, joilla väestö on vanhempaa. Pelkkä väestörakenne ei kuitenkaan selitä eroja. Lukuihin voivat vaikuttaa alueelliset resurssit ja hoitokäytännöt, sekä muistisairauksien riskitekijöiden yleisyys alueella, Hanna-Maria Roitto sanoo.

Lue myös: 1-vuotiaan lapsen ruokavaliolla vaikutus tulehduksellisen suolistosairauden riskiin, kertoo tutkimus

Lue myös: Ovatko sähkösavukkeet vaarallisia? Tutkimus toi vihdoin lisätietoa

Lue myös: Suolaa ruokaansa lisäävät suurentuneessa vaarassa sairastua krooniseen tautiin

Lähteet: THL ja Duodecim

Kilpailut

Uusimmat