Nämä 8 asiaa määrittävät, oletko onnellinen vai onneton!

09.06.2012 11:15 - Eeva Rajala

Tuoreessa selvityksessä tutkittiin, mitkä asiat vaikuttavat oikeasti ihmisten onnellisuuteen.

Ikääntyvien ihmistä puolesta töitä tekevän AARP-järjestön selvityksen perusteella voidaan nimetä kahdeksan asiaa, jotka vaikuttavat positiivisesti ihmisen onnellisuuteen. Kyselyssä yli 4 000 yli 35-vuotiasta amerikkalaista kertoi, mikä heidät tekee onnelliseksi ja onko onnellisuuden tunteet ja syyt muuttuneet vuosien saatossa. Kannattaa siis keskittyä näihin kahdeksaan asiaan, jotta pysyy onnellisena kauan.

1) Terveys
Selvityksen mukaan 73 prosenttia vastanneista piti terveyttä äärimmäisen tärkeänä onnellisuuden tavoittamisessa. Terveet ihmiset olivat kolme kertaa onnellisempia kuin huonommassa kunnossa olevat. Tosin onnellisuuteen merkitsee oikeastaan se, miten terveeksi itsesi tunnet, ei se, miten terve oikeasti olet. Yleisesti ottaen vanhemmilla ihmisillä terveys on huonompi kuin nuoremmilla, mutta onnellisuusaste voi olla korkeampi.

2) Ihmissuhteet
68 prosenttia vastanneista piti ihmissuhteita äärimmäisen tärkeinä onnellisuutensa mittarina. 72 prosenttia suhteessa tai naimisissa olevista kertoi olevansa hyvin onnellisia. Sinkkujen puolella luku oli 60 prosenttia. Ihmissuhteet tuovat monia onnellisia asioita ihmisten elämiin: suudelmia, halauksia, lasten kasvun seuraamista, ajan viettämistä perheen seurassa ja niin edelleen.

3) Nautinto
Lähes puolet vastanneista oli sitä mieltä, että onnellisuudessa hyvin tärkeätä on nautinnon kokeminen. Yksinkertaisia nautintoja ihmisten mielestä oli muun muassa auringonlaskun katseleminen, jonkun tekemä palvelus toiselle, omien tavoitteiden saavuttaminen tai innostavan harrastuksen löytäminen.

4) Saavutukset
Neljä kymmenestä selvitykseen osallistuneesta piti omia saavutuksia tärkeinä onnellisuuden kannalta. Kuka nyt ei tulisi onnelliseksi, kun saavuttaa jonkin tärkeän tavoitteen elämässään?

5) Sitoutuminen
38 prosenttia vastaajista piti sitoutumista erinäisiin asioihin ja ihmisiin tärkeänä onnellisuuden tuojana.

6) Raha
Vaikka vanhassa sanonnassa kerrotaankin, ettei raha tuo onnea, näyttää se joillekin kuitenkin tuovan. 31 prosenttia vastanneista piti rahaa äärimmäisen tärkeänä onnellisuuden kannalta. Rahattomuutta pidetään onnettoman elämän alkuna, ja monien mielestä se vaikuttaa sekä ihmisen kokonaisvaltaiseen terveyteen että ihmissuhteisiin.

7) Oman onnellisuuden kontrollointi
Ihmiset, jotka pystyvät kontrolloimaan omaa onnellisuuttaan, ovat 2,5 kertaa onnellisempia kuin ne, jotka eivät osaa kontrolloida onneaan. Kontrollointitaju on yhteydessä myös parempaan palkkaan, koulutustasoon ja terveyteen.

8) Lemmikit
Lemmikkien kanssa ajan viettäminen voi monelle olla ratkaiseva onnellisuuden tuoja tai sen lisääjä. Etenkin naisten - ja varsinkin ikääntyvien naisten - keskuudessa lemmikkien olemassa olo on tärkeätä onnellisuuden kannalta. Lemmikit ovat tärkeitä myös sinkkuihmisten onnellisuudelle. Peräti kaksi kolmesta sinkusta kertoi lemmikin lisäävän onnellisuutta.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat

Error - Virhe: 0 - Voice.fi

Pahoittelut (virhe 0)

Hakemaasi sivua ei löytynyt. Käytä navigaatiota löytääksesi hakemasi sivun.