Taaperoille omat välipala-automaatit - korkeus vain metrin
Maailmalla jopa vain vuoden ikäiset taaperot pääsevät harjoittelemaan terveellisten välipalojen valitsemista miniautomaattien avulla.
Monet vanhemmat tietävät, kuinka rantapäivien tai ostosreissujen aikana tulee helposti napattua jäätelöt tai muita pieniä epäterveellisiä huikopaloja. Toki välillä on hyvä nauttia herkuista, mutta tuoreen tutkimuksen mukaan yli 80 prosenttia brittiläisistä vanhemmista tuskailevat, että terveellisten välipalojen löytäminen heidän pikkuisilleen tuottaa heille päänvaivaa.
Nyt on kuitenkin keksitty maailman ensimmäinen taaperoiden oma välipala-automaatti, joiden purtavat ovat kevyitä ja terveellisiä.
- Vanhemmat ja lapset voivat viettää aikaa ulkona ilman huolta siitä, kuinka löytäisivät terveellisiä välipaloja, selvittää uutuusautomaatteja tarjoavan yrityksen perustaja Paul Lindley.
Uutuusautomaatit ovat vain vähän päälle 110 senttiä korkeita ja niiden valintapainikkeet ovat isoja ja selkeitä. Automaatti on sopivan kokoinen keskimäärin yksivuotiaiden taaperoiden käytettäväksi. Uutuuskeksinnön toivotaan opettavan lapsia valitsemaan terveellisiä ruokavaihtoehtoja jo pienestä saakka.
Vanhemmat kaipaavat terveellisiä välipaloja etenkin rannoille, puistoihin, leikkipaikkohin, ostoskeskuksiin ja eläinpuistoihin.
Kuvia uutuusautomaatista löydät täältä.
Lähde: Female First