Uusi tutkimus paljastaa: Milloin sperma on parhaimmillaan?

12.03.2013 20:15 - Eeva Rajala

Tuore tutkimus selvitti, mihin aikaan vuodesta miehen sperma on niin sanotusti parhaimmillaan eli milloin on parhaimmat edellytykset lisääntymiselle.

Israelilaistutkimus selvitti, että sperma on parhaimmillaan ja terveimmillään talvisin sekä aikaisin keväällä. Tutkimuksessa analysoitiin yli 6 000 miehen spermaa. Talviaikaan otetuissa näytteissä spermassa siittiöt liikkuivat nopeammin ja siittiöitä oli myös määrällisesti enemmän. Sperman joukossa oli myös paljon vähemmän poikkeavuuksia.

Tutkijat huomasivat myös, että sperman laatu heikkeni sitä mukaa, mitä pidemmälle keväällä edettiin.

- Talven ja alkukevään spermasta saadut tulokset saattavat osaltaan selittää, miksi syksyisin syntyy niin paljon vauvoja, päätutkija Eliahu Levitas kertoo.

Mikäli tällainen vuodenaikamalli saa enemmän kannatusta, voidaan tutkijoiden mukaan puhua jonkinasteisesta läpimurrosta, josta voi tulla apukeinoja hedelmällisyysongelmista kärsiville.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat