Parannuskeino kaljuuntumiseen löydetty – hurja hoitomuoto saa hiukset kasvamaan takaisin

08.05.2013 19:45 - Katariina Näreaho

Tutkijat uskovat löytäneensä hoitokeinon kaljuuntumiselle. Käsittely ei kuitenkaan sovi kaikista herkimmille potilaille.

Vampyyri-hoidoksi kutsutun menetelmän avulla tiedemiehet uskovat pystyvänsä kasvattamaan kaljuille hiuksia. Hoitomenetelmässä ruiskutetaan henkilön käsivarresta otettua verta tämän pään kaljuihin kohtiin. Verta ei pistetä päähän sellaisenaan, vaan se käsitellään ensin koneellisesti, jonka jälkeen runsaasti verihiutaleita sisältävä plasma ruiskutetaan päänahkaan.

Tätä PRP-hoidoksikin kutsuttua menetelmää käytetään muun muassa kauneuskirurgiassa. Yksi kuuluisimmista ikääntymisen merkkejä vastaan taistelevista on Kim Kardashian, jonka vampyyri-hoitokokemuksista uutisoitiin aiemmin tänä vuonna.

Nyt tämän plasmahoitomenetelmän on huomattu tuottavan tuloksia myös kaljuuntumisen hoidossa. Tutkimukseen osallistui joukko koehenkilöitä, jotka kaikki sairastavat alopeciaa, eli pälvikaljuutta. Tästä huolimatta tutkijat uskovat hoitomenetelmän auttavan myös miestyyppisessä kaljuuntumisessa, jossa hiukset alkavat harventua ohimoilta ja päälaelta.

45 testihenkilölle annettiin toiselle puolelle päätä joko PRP-hoitoja, perinteisiä steroidihoitoja tai lumelääkettä. Hoidot tehtiin jokaiselle koehenkilölle kerran kuukaudessa ja hiustenkasvua mitattiin koeaikana kaljuissa kohdissa. Merkittävimmät tulokset nähtiin juuri PRP-hoitoa saaneilla potilailla.

Tutkimuksesta vastanneet tiedemiehet huomauttavat kuitenkin, että jatkotutkimuksia tarvitaan lisää ja niitä tehdään parhaillaan. Heidän haaveenaan on saada markkinoille lääkevoide, jotta potilaat välttyisivät neulanpistoilta.

Tutkimus julkaistiin englantilaisessa tiedelehdessä, British Journal of Dermatologyssä.

Lähde: Telegraph

Kilpailut

Uusimmat