Jo yksi käynti solariumissa lisää melanooman riskiä - lue tutkimus

21.08.2013 15:15 - Senni Loikala

Solariumin vaaroista saatiin jälleen uutta tietoa.

Tuore amerikkalainen tutkimus osoittaa, että monet nuoret naiset käyvät solariumissa huolimatta siitä koituvista terveysriskeistä. Lähes 30 prosenttia amerikkalaisista yläaste- ja lukioikäisistä tytöistä altistaa nimittäin itsensä ultraviolettisäteilylle enemmän kuin yhden kerran vuodessa, minkä seurauksena heidän riskinsä sairastua ihosyöpään kasvoi dramaattisesti.

Riski sairastua melanoomaan eli tummasolusyöpään kasvaa lähes kaksi prosenttia jokaista ylimääräisenä pidettävää solariumkäyntiä kohden vuodessa. Sairastuneiden valkoihoisten naisten määrä kasvaa vakaasti, osoittaa tutkimus.

Aiempien tutkimusten mukaan alle 35-vuotiaiden naisten riski sairastua melanoomaan kasvaa jopa 75 prosenttia, jos he käyvät säännöllisesti solariumissa. Alle 25-vuotiaana aloitettu solariumissa ruskettuminen puolestaan lisää ihosyövän riskiä noin 40-100 prosenttia.

Tutkimusten myötä on noussut tärkeäksi asiaksi, että ultaviolettisäteilyn vaaroista tiedottaminen on tehokasta ja toimivaa. Esille on kuitenkin noussut, että yli 50-vuotiaat miehet ovat täysin unohdettu valistuksesta. Ihosyöpä onkin erittäin yleinen sairaus ikääntyneillä miehillä.

Lähde: New York Daily News

Kilpailut

Uusimmat