Dr. Philin persoonallisuustesti paljastaa, kuinka muut näkevät sinut - kokeile 2 minuutin pikatestiä

21.11.2013 09:45 - Karoliina Kotala

Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt ahkeraan jakoon televisiosta tutun Dr. Philin persoonallisuustesti, joka voi paljastaa yllättävääkin tietoa.

Kyseistä persoonallisuustestiä kuvaillaan tarkaksi, mutta sen tekemiseen menee vain kaksi minuuttia. Testin alustuksessa kerrotaan, että testiä käytetään usein muun muassa uusien työntekijöiden rekrytoinnin yhteydessä. Dr. Phil itse sai nimikkotestistään yhteensä 55 pistettä ja samaisen testin tehnyt Oprah puolestaan 38 pistettä.

Ota siis esille kynä ja paperia, kirjoita paperille allekkain numerot yhdestä kymmeneen. Numerot vastaavat kysymysten numeroita, kirjoita jokaisen numeron kohdalle vaihtoehto, jonka valitset kunkin numeron kohdalla.

1. Milloin tunnet olevasi parhaimmillasi?
a) aamulla
b) iltapäivällä ja alkuillasta
c) myöhään illalla

2. Miten yleensä kävelet?
a) melko nopeasti, pitkin askelin
b) melko nopeasti, lyhyin askelin
c) rauhallisesti ja katse eteenpäin, maailmaa katsellen
d) rauhallisesti, katse alaspäin
e) hyvin hitaasti

3. Puhut yleensä ihmisille..
a) kädet ristissä
b) kädet yhdessä, sormet ristissä
c) yksi tai molemmat kädet lantiolla tai taskuissa
d) koskettaen ihmistä jolle puhut
e) koskettaen korvaasi, leukaasi tai hivellen hiuksiasi

4. Kun rentoudut, istut usein..
a) polvet koukussa, siististi ja hillitysti
b) jalat ristissä
c) jalat suorana
d) toinen jalka takapuolen alla

5. Kun joku huvittaa sinua suuresti, reagoit..
a) äänekkäällä, isolla naurulla
b) hiljaisella naurulla
c) hiljaisella hykertelyllä
d) vienolla hymyllä

6. Kun menet juhliin tai tapahtumaan, jossa on muita ihmisiä, niin..
a) saavut äänekkäästi sisään, jotta kaikki huomaavat sinun saapuneen
b) saavut sisään ilman suurempaa meteliä ja etsit vieraiden joukosta tuttuja
c) hiivit hiljaa sisään ja yrität pysyä huomaamattomana

7. Kun teet töitä keskittyneesti ja sinut keskeytetään, sinä..
a) olet iloinen pienestä tauosta työnteossa
b) olet erittäin ärsyyntynyt
c) olet jossain kahden esimerkin välillä

8. Mistä seuraavista väreistä pidät eniten?
a) punainen tai oranssi
b) musta
c) keltainen tai vaaleansininen
d) vihreä
e) tummansininen tai purppura
f) valkoinen
g) ruskea tai harmaa

9. Kun olet illalla sängyssä, niin juuri ennen nukahtamista makaat sängyssä..
a) selälläsi rennosti
b) maaten vatsallasi
c) kyljelläsi, hiukan käpertyneenä
d) kyljelläsi käsi pään alla
e) pää peiton alla

10. Näet usein unta, jossa..
a) putoat
b) tappelet tai olet pulassa
c) etsit jotain
d) lennät tai kellut
e) et yleensä näe unia
f) unesi ovat aina miellyttäviä

Alla taulukko montako pistettä saat vastauksistasi:

1. a = 2, b = 4, c = 6

2. a = 6, b = 4, c = 7, d = 2, e = 1

3. a = 4, b = 2, c = 5, d = 7, e = 6

4. a = 4, b = 6, c = 2, d = 1

5. a = 6, b = 4, c = 3, d = 5, e = 2

6. a = 6, b = 4, c = 2

7. a = 6, b = 2, c = 4

8. a = 6, b = 7, c = 5, d = 4, e = 3, f = 2, g = 1

9. a = 7, b = 6, c = 4, d = 2, e = 1

10. a = 4, b = 2, c = 3, d = 5, e = 6, f = 1

Seuraavaksi laske yhteen saamasi pisteet. Jos sait..
yli 60 pistettä: Muut näkevät sinut ihmisenä, jota tulee käsitellä varoen. Sinut koetaan turhamaisena, itsekeskeisenä ja erittäin dominoivana. Muut voivat ihailla sinua ja osa toivoisi voivansa olla kuin sinä. Kaikki eivät kuitenkaan luota sinuun.

51 - 60 pistettä: Muut kokevat sinut jännittävänä, häilyväisenä ja impulsiivisena persoonana. Olet luonnollinen johtaja ja osaat tehdä nopeita päätöksiä, vaikkakaan kaikki eivät ole aina oikeita. Sinut nähdään rohkeana ja seikkailunhaluisena, joka kokeilee kaikkea kerran. Seurastasi nautitaan, koska olet jännittävä.

41 - 50 pistettä: Muut näkevät sinut raikkaana, eläväisenä, charmikkaana, hauskana, käytännöllisenä ja aina kiinnostavana. Olet usein huomion keskipisteenä, mutta et anna sen nousta päähäsi. Sinut koetaan kiltiksi, huomaavaiseksi ja ymmärtäväksi, joka nostaa aina muiden mielialaa.

31 - 40 pistettä: Sinut nähdään järkevänä, varovaisena ja käytännönläheisenä. Muut kokevat sinut nokkelana, lahjakkaana, mutta vaatimattomana. Et ystävysty uusien ihmisten kanssa helposti, mutta olet erittäin lojaali ystävillesi ja odotat samaa lojaalisuutta ystäviltäsi. Ihmiset, jotka todella tuntevat sinut tietävät, että luottamustasi ystäviisi ei kaadeta vähällä.

21 - 30 pistettä: Sinua pidetään pikkutarkkana ja hössöttäjänä. Muut kokevat sinut varovaiseksi, hitaaksi ja tasaiseksi. Muut yllättyisivät taatusti, jos tekisit jotain impulsiivista, sillä sinun odotetaan pohtivan kaikkea jokaiselta kantilta.

alle 21 pistettä: Sinua pidetään ujona, hermostuneena ihmisenä, josta pitää pitää huolta. Ihmiset uskovat, että et osaa tehdä päätöksiä omasta puolestasi ja olet huolestunut asioista. Toiset pitävät sinua myös tylsänä, mutta ihmiset jotka tuntevat sinut tietävät, ettet ole.

Voit tehdä testin myös alkuperäisenä täällä.

Lähde: Slideshare

Kilpailut

Uusimmat