Nerokas varoitusmerkintä tulossa tupakoihin? Aikajana näyttää hupenevan elinaikasi!

23.12.2013 14:45 - Laura Sulkava

Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat konkreettisten varoitusten toimivan tehokkaasti tupakoitsijoihin. Myrkkymerkintöjen lisäksi innovatiivinen vaihtoehto on 11 minuutin aikajana.

Brittiyliopiston tutkimuksen mukaan varoitukset yksittäisissä tupakoissa olisi tehokkaampi keino saada kiinnitettyä ihmisten huomio kun vain pakkausten kuvat tai tekstit. Ehdotus on saavuttanut jopa jo maan hallituksen.

Viime kuussa pohdittiin yksivärisiä ja merkittömiä paketteja joiden uskottiin vähentävän nuorten kiinnostusta tupakointiin.

- Todistettavasti lapsia ja nuoria kiinnostavat kimaltelevat ja kiiltävät paketit, tutkimukseen osallistunut lääkäri Harpal Kumar kertoo.

Minuutit hupenevat jokaisella henkäyksellä

Nyt puhaltavat uudet tuulet: uusimman tutkimuksen mukaan tupakoitsijoista 16 prosenttia enemmän lopettaisi, jos merkinnät olisivat yksittäisissä tupakoissa.

Tutkimukseen osallistui 200 tupakoitsijaa, joille näytettiin tupakoita sekä merkinnöillä että ilman. Osassa tupakoista oli merkittynä 11 minuutin aikajana, joka kertoi kuinka paljon joka henkäisyllä elämä lyheni. Toiset merkinnät listasivat myrkkyjä, joita tupakassa on.

Tutkimuksessa käytetyt menetelmät ovat tukappaholhouksessa uudenlaisia ja voivat jopa ennustaa uutta varoitusmallia myrkkyjen vaaroista.

Lähde: News.com.au

Kilpailut

Uusimmat