Edes siivous ei välttämättä tepsi: Sitkeimmät flunssabakteerit elävät pinnoilla jopa kuukausia

29.12.2013 18:15 - Senni Loikala

Aiemmin luultiin, että flunssabakteerit eivät elä pitkään pinnoilla ja tavaroissa tervehtymisen jälkeen. Vanha luulo ei kuitenkaan pidä paikkansa, väittää tuore tutkimus.

Tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan flunssabakteerit elävät luultua pidempään. Bakteerit, jotka aiheuttavat muun muassa nuhaa, korvatulehduksia ja nielutulehduksia, voivat elää eri pinnoilla viikoista jopa kuukausiin.

Tutkimus suoritettiin päiväkodissa aamulla, jolloin kaikki pinnat ja lelut olivat olleet koskemattomina edellisen illan ja yön ajan. Tutkijat huomasivat, että neljällä viidestä lastentarhassa olevassa pehmolelussa oli pneumokokki-bakteereita. Joiltakin pinnoilta, kuten pinnasängystä, löydettiin puolestaan streptokokki A -bakteeria jopa siivouksen jälkeen.

- Bakteeripesäkkeet eivät itsessään aiheuta infektioita, mutta ovat välttämätön ensi askel, jos infektiot ovat tullakseen, kertoo tutkija Anders Hakansson.

Hakanssonin mukaan infektio tarttuu vain, jos ihminen hengittää infektoituneita sylkipisaroita. Niiden tulee olla peräisin flunssaa sairastaneesta ihmisestä.

Paras tapa suojautua tartunnoilta on huolehtia käsihygieniastaan. Kädet tulisi pestä lämpimällä vedellä ja saippualla vähintään 20 sekunnin ajan. Kädet olisi hyvä pestä säännöllisesti ja etenkin silloin, jos on käsitellyt runsasbakteerisia pintoja tai tavaroita, kuten monien lapsien yhteisiä leluja, ovenkahvoja ja kraanoja. Kannattaa myös olla koskettelematta kasvojaan kovin usein.

Lähde: New York Daily News

Kilpailut

Uusimmat