Olisitko uskonut? Naiset ovat voitonhaluisimmillaan kilpasiskojaan kohtaan tiettyyn aikaan kuusta

03.03.2014 16:15 - Senni Loikala

Tuoreen tutkimuksen mukaan naiset kilpailevat eniten toisten naisten kanssa tiettynä aikana kuusta.

Tuoreen amerikkalaisen tutkimuksen mukaan naiset ovat kaikista kilpailuhenkisimpiä toisia naisia kohtaan tiettyyn aikaan kuukaudesta. Kun naiset nimittäin ovuloivat, heidän käytöksensä muuttuu toisia naisia kohtaan heidän itsensä sitä tiedostamatta. 

Tutkimus suoritettiin kahdessa osassa. Ensimmäiseen osallistui 58 naista, joista osa ovuloi ja osa ei. Naisille annettiin rahaa, jonka he saivat halutessaan jakaa muiden kanssa. Naiset, jotka eivät ovuloineet, antoivat noin 50 prosenttia rahoistaan muille. Ovuloivat naiset puolestaan jakoivat vain 25 prosenttia saamistaan rahoista.

- Saimme selville, että ovuloivat naiset olivat paljon haluttomampia jakamaan rahoja, kun kyseessä oli toinen nainen. Heistä tuli ilkeämpiä muille naisille, sanoo tutkija Kristina Durate

Toiseen osuuteen osallistui 309 naista, joita pyydettiin valitsemaan toinen kahdesta vaihtoehdosta. Ensimmäisessä vaihtoehdossa naiset olisivat saaneet reilu 18 000 euron arvoisen auton, jolloin toiset olisivat saaneet reilu 29 000 euron arvoisen kaaran. Toisessa vaihtoehdossa naiset olisivat saaneet lähes 15 000 euron arvoisen auton, jolloin muut olisivat saaneet noin 8700 euron arvoiset menopelit. 

Naiset, jotka ovuloivat, valitsivat muita useammin vaihtoehdoista jälkimmäisen, jolloin heidän sosiaalinen statuksensa oli korkeampi kuin muilla. Ovuloivien naisten käytös oli kuitenkin erilaista, jos vastassa oli miehiä. Tällöin heidän käytöksensä oli miellyttävämpää miehiä kohtaan kuin naisilla, jotka eivät ovuloineet.

Uutisoimme aiemmin, millainen vaikutus ovulaatiolla on naisen seksihaluihin. Pääset lukemaan lisää aiheesta täältä.

Lähde: New York Daily News

Kilpailut

Uusimmat