Osaatko tunnistaa masennuksen? Miehet ja naiset kokevat taudin eri tavoilla

01.05.2014 16:15 - Laura Sulkava

Masennus on yhtä vaivalloinen naisille ja miehille. Eri sukupuolet kuitenkin kokevat ja reagoivat tautiin eri tavoilla.

Masennus on vaikeaa käsitellä sekä itselle että läheisille. Vaikka osa tunteista näkyy ihmisissä samalla tavalla, naisten ja miesten välillä voi olla eroja siinä, kuinka he reagoivat masennuksen oireisiin. Eroavaisuuksista on hyvä olla tietoinen, jolloin ehkä osaa tunnistaa taudin paremmin.

Naiset vatvovat

Naiset pohtivat ja vatvovat negatiivisia ajatuksiaan ollessaan masentuneita. He miettivät, mitä ovat tehneet väärin, itkeskelevät ilman kunnollista syytä ja syyttävät itseään asioista. Vatvominen saa olon tuntumaan jopa entistä pahemmalta.

Miehet kanavoivat masennustaan ulos eri tavoin

 Miehet kanavoivat masennustaan aktiviteetteihin, kuten rankkaan urheiluun, työn paiskimiseen tai television katseluun. He käyttävät naisia herkemmin liikaa alkoholia ja  saattavat alkaa osoittaa riskialtista käytöstä, kuten harrastaa irtosuhteita, ajaa autolla holtittomasti, polttaa tupakkaa tai pelata uhkapelejä. Masennus näkyy myös helposti ärsyyntymisenä tai suuttumisena.

Stressi saattaa naisilla laukaista masennuksen

Naiset saattavat reagoida eri tavalla stressaaviin elämäntilanteisiin ja jopa masentua niistä. Esimerkiksi läheisen kuoleman, päättyneen parisuhteen tai töistä potkujen saamisen tuoma suru saattaa saada naisen masentumaan herkemmin kuin miehen.

Miehillä usein vaikea tunnistaa

Miesten masennusta saattaa olla vaikeaa tunnistaa. Näin ollen miehet saattavat kärsiä taudista kauan ennen kuin läheiset havaitsevat hälyttävän käytöksen olevan sairauden aiheuttamaa. 

Syömishäiriöt naisilla yhteydessä

Naisten masennukseen liittyy herkästi syömishäiriöt. Taudin kerrotaankin usein kulkevan käsi kädessä anorexian tai bulimian kanssa ja lisäksi samaan aikaan saattaa puhjeta ahdistuneisuushäiriö, kuten paniikkihäiriö 

Miehet päätyvä todennäköisemmin itsemurhaan

Koska miesten masennus jää helpommin huomaamatta tai diagnosoimatta, se myös useammin päättyy viimeiseen päätökseen, itsemurhaan. 

Läheisten käytöksessä tapahtuvat epämiellyttävät muutokset saattavat olla alitajuinen avunhuuto yrittää selvitä masennuksesta. Seuraamalla käytöstä voi havaita masennuksen jo aikaisessa vaiheessa. Kun toisella on huono olla, ikävästä käytöksestä huolimatta hän saattaa kaivata apua. Eihän siis jätetä ketään yksin toipumaan?

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat