7 asiaa, jotka vain ahdistuksesta kärsivät ymmärtävät

07.05.2014 13:45 - Minna Talstila

Toisinaan muut ihmiset eivät ymmärrä ahdistushäiriöstä kärsivää ja saattavat sanoillaan tai toiminnallaan vain pahentaa tilannetta.

Lukuisille ihmisille, jotka kärsivät ahdistuneisuushäiriöstä ja paniikkikohtauksista, voi jokapäiväinen elämä olla paljon haastavampaa kuin monet kuvittelevat. Hyvin pienetkin tapahtumat voivat nimittäin laukaista ahdistuksen. Ahdistuneisuushäiriö tulee kuitenkin erottaa normaalista kaikkien elämään kuuluvasta ahdistuksesta. Ahdistuneisuushäiriöllä tarkoitetaan pitkäkestoista, tilanteeseen nähden liiallista ja selvästi normaalia elämää haittaavaa ahdistusta.

Toisinaan muut ihmiset saattavat vain hyvää tarkoittavilla sanoillaan lisätä epämukavaa olotilaa. Seuraavat asiat auttavat ymmärtämään ahdistuksesta tai paniikkikohtauksista kärsivää.

On ärsyttävää kuulla "Rauhoitu"

Viimeinen asia, jonka ahdistuksesta kärsivä haluaa kuulla on: "Rauhoitu". Psykologi Todd Farchione Bostonin yliopistosta kertoo, että ahdistuskohtauksesta kärsivän rauhoittelu voi jopa lisätä tunnetilaa. Kun kärsijä yrittää olla pelkäämättä, voi ahdistus vain lisääntyä. 

Paniikkikohtaukset ovat aina epämiellyttäviä

Paniikkikohtaukset voivat syntyä aivan yhtäkkiä ja laukaisijana saattaa olla pienikin asia. Vaikka kohtauksia tulisi useinkin, ovat ne aina inhottavia ja pelko voi olla todella lamaannuttavaa.

Ahdistus voi ilmetä myös fyysisinä oireina

Ahdistus ei ainoastaan vaikuta mielentilaan, vaan se voi myös ilmetä fyysisinä oireina, joita ovat esimerkiksi huimaus ja suun kuivuminen.

Ahdistus ja pelko ovat paljon normaalia voimakkaampia

Kun kärsii ahdistuksesta, voi pelko kasvaa äärimmäisen voimakkaaksi. Lentokoneeseen meno tai astuminen täynnä ihmisiä olevaan huoneeseen saattaa olla sietämätöntä, eikä asiaan yleensä ole nopeaa ratkaisua.

Lastenpsykiatri Allison Bakerin mukaan kaikki kaikki ihmiset tuntevat joskus olonsa ahdistuneeksi epävarmassa tilanteessa. Jännitys voi esimerkiksi auttaa valmistautumaan julkiseen puheeseen. Ahdistuneisuushäiriöstä kärsivälle pelosta ja jännityksestä voi kuitenkin tulla krooninen, päivittäinen kokemus.

Asioiden murehtiminen voi olla todella uuvuttavaa

Asioista huolehtiminen saattaa yltyä varsinaiseksi noidankehäksi. Ajatuksistasi tulee huolia ja huolista ajatuksia. PLOS One -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan negatiiviset ajatukset ovat yksi suurimmista syistä masennukseen ja ahdistuneisuushäiriöön. Farchionen mukaan ahdistuneisuushäiriöstä kärsivien tulisikin hakea apua, jos he uppoutuvat liian syvälle negatiivisiin ajatuksiinsa.

Fobia saattaa olla joillekin huvia

Farchionen mukaan monet ihmiset nauttivat fobiasta kärsivät ihmisen kiusaamisesta. Esimerkiksi araknofoobikolle eli hämähäkkikammoiselle näytetään hämähäkkikuvia. Forchione vetoaakin ihmisten empatiakykyyn. Pelot ovat aitoja, joten niihin tulisi suhtautua huomaavaisesti ja kunnioittavasti.

Lääkkeet voivat aiheuttaa epämukavan olon

Kun ahdistuneisuushäiriöstä kärsivä syö lääkkeitä toipuakseen, saattavat muut ihmiset antaa hänelle tietyn leiman. Tämä taas voi lisätä kärsijän epämukavaa oloa.

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat