Mitä ruumiinosamme paljastavat meistä? Suuririntaiset ovat älykkäimpiä ja neljä muuta väitettä

30.06.2014 18:45 - Senni Loikala

Kehoistamme voi päätellä yllättäviä asioita, joista osa käy järkeen, kun taas toiset menevät yli lipan.

Kehostamme voi ennustaa mitä erikoisempia asioita. Ruumiinosat,  joille emme välttämättä voi mitään, saattavat kertoa älystämme, seksikumppaneidemme määrästä tai elinajanodotteestamme. Alla viisi väitettä, joita tutkimukset ovat esittäneet:

Leveäleukaiset pettävät todennäköisimmin?

Personality and Individual Differences -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan maskuliiniset kasvonpiirteet naisilla lisäävät heidän todennäköisyyttään lähteä parisuhteessa aidan toiselle puolelle, missä ruoho on vihreämpää. Erityisesti leveän leuan omistavat naiset pettäisivät kumppaneitaan muita useammin, väittää tutkimus.

Suuririntaiset naiset ovat muita älykkäämpiä?

Rintojen koko voi vaikuttaa älykkyyteen, mikäli Chicagon yliopiston tekemää tutkimusta on uskominen. Siinä 1200 naista, joiden kuppikoot vaihtelivat, osallistuivat älykkyystestiin. Selvisi, että suuremman kuppikoon omaavat naiset pärjäsivät paremmin saaden keskimäärin 10 pistettä enemmän kuin pienirintaiset naiset.

Leveälanteisilla on enemmän seksikumppaneita?

Brittiläisen Leedsin yliopiston tutkimuksen mukaan ainakin 18-26-vuotiailla naisilla  lanteiden leveys povaa suhtautumista yhden yön suhteisiin. Mitä leveämmät lanteet, sitä todennäköisimmin naiset harrastavat satunnaista seksiä ja sitä useampia seksikumppaneita heillä myös on ollut, väittää tutkimus.

Puolestaan vanhemmilla naisilla leveät lanteet povaavat tutkimuksen mukaan huonomuistisuutta. Tämä johtuu sytokiini-proteiinista, jota lantioon kertynyt rasva tuottaa, ja joka hidastaa terävää ajattelua.

Kapea vyötärö povaa pitkää ikää?

Kapean vyötärön omaavat elävät todennäköisemmin pidempään kuin muut, kerrottiin Archives of Internal Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa. Puolestaan vyötärön leveä ympärysmitta lisää riskiä ennenaikaiseen kuolemaan. Tutkimuksen mukaan tämä pätee erityisesti naisiin, jotka ovat muuten normaalipainoisia, mutta joiden vyötäröt vain ovat leveät.

Tiukat reidet suojelevat sydäntä?

British Medical Journal -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan reisien paksuudesta voidaan arvailla todennäköisyyttä sairastua tiettyihin sairauksiin. Mitä hoikemmat sääret sinulla on, sitä pienempi on riskisi kärsiä sydänsairauksista tai kakkostyypin diabeteksesta, ainakin, mikäli tutkimusta uskoo. Tutkimustulos koskee sekä miehiä että naisia.

Uutisoimme aiemmin, miksei ihminen aina puraise kieltä syödessään. Pääset lukemaan aiheesta lisää aiemmasta artikkelistamme.

Lähde: Good Housekeeping

Kilpailut

Uusimmat