Taas tiedetään enemmän: Miksei ihminen yleensä puraise kieltä syödessään?

13.06.2014 11:54 - Senni Loikala

Luonto on nerokas, sillä se estää eräällä keinolla ihmistä puraisemasta kieltään syödessään.  

Jokainen on varmasti joskus puraissut kieleensä syödessään. Onneksi näin tapahtuu vain harvoin. Amerikkalaisen Duken yliopiston tutkijat tahtoivat selvittää, miksei ihminen erehdy haukkaamaan kielestään aina aterioidessaan.

Selitys löytyy neuronien yhteistyöstä aivoissa. Leuan lihasten ja kielen liikkeistä vastaavat motoneuroneiksi kutsutut hermosolut. Näiden toimintaa säätelevät kaksi eri neuronien ryhmää. Tutkijat eivät vielä ole selvillä, miten eri neuroniryhmät toimivat yhteen. Tiedetään vain, että ne toimivat, mikä estää kielensä pureskelun vahingossa.

- Ihminen pystyy alituisesti kontrolloimaan pureskelemistaan, mutta vaikka siihen ei kiinnitettäisi huomiota tekevät neutronien yhteistyö aivoissa sen itseasiassa puolestamme, selittää tutkija Edward Stanek IV.

Yksinkertainen kielen ja leuan liikkeiden koordinointisysteemi suojelee kieltä ihmisen itse sitä pureskelemasta, summaa hiirikokeilla tehty tutkimus. Aihe kaipaa kuitenkin vielä lisää tutkimusta.

Uutisoimme aiemmin, millaisia vaikutuksia avioliitolla on sydämen terveyteen. Pääset juttuun tästä.

Lähde: EurekAlert!

Kilpailut

Uusimmat