"Digitaalinen muistinmenetys" on yleinen vaiva - katso, kuulutko hälyttävään enemmistöön

07.07.2015 19:45 - Senni Loikala

Kuinka monta puhelinnumeroa sinä muistat ulkoa? Yllättävän moni ei pysty luettelemaan edes numeroita, joista oman kumppanin saa kiinni.  

Ennen vanhaan puhelinnumerot pysyivät paremmin mielessä, koska niitä ei pystynyt tallentamaan luurinsa muistiin. Tuoreen venäläisen tutkimuksen mukaan nykyään yli puolet aikuisista ei kuitenkaan muista edes kumppaninsa puhelinnumeroa. Vieläkin hälyttävämpi merkki voi olla se, ettei yli 70 prosenttia muista edes lapsensa puhelinnumeroa.

Tällöin voidaan puhua jo "digitaalisesta muistinmenetyksestä", jonka ovat aiheuttaneet mahdollisuudet tallentaa tärkeät tiedot erilaisiin teknisiin vempaimiin tai tarkastaa kaipaamansa asiat helposti netistä.

Tutkimuksen mukaan varsin monet säilyttävät vain puhelimessaan tai jossakin muussa kannettavassa laitteessa lähestulkoon kaiken sen tiedon, mitä he tarvitsevat arjessaan.

- Kaikkien heidän, jotka merkitsevät meille kaikista eniten, puhelinnumerot ovat vain yhdellä napautuksen päässä, joten emme enää viitsi muistaa yksityiskohtia, tutkija David Emm sanoo.

Kaikki vaarassa kadota

Älypuhelimen kadotessa tai mennessä rikki kaikki tärkeät tiedot olisivat kuitenkin tipotiessään, jolloin voimme yllättäen olla pulassa.

- Unohtaminen ei ole luonnostaan paha asia. Me olemme kauniin sulautuvia olentoja ja emme muista kaikkea, koska se ei ole etumme mukaista. Unohtamisesta tulee haittaa, kun sitä tapahtuu silloin, kun menetämme tarvitsemiamme tietoja, lääkäri Kathryn Mills kommentoi.

Näin ollen voi olla viisasta, että opettelet ulkoa sinulle kaikista lähimpien ihmisten puhelinnumerot - ihan vain varmuuden vuoksi.

Lue myös: Kuinka hyvä kasvomuisti sinulla on? Kokeile nopealla nettitestillä oletko "supertunnistaja"

Lähde: Lauderdale Daily News

Kilpailut

Uusimmat