Kuva: Fotolia

Ilmainen nettiterapia tarjoaa apua nopeasti ja helposti 

28.10.2015 10:45 - Rea Tallgren

Omaa mielenterveyttään kannattaa vaalia kuin kalleinta aarretta. Apua voi hankkia myös poistumatta kotoaan. 

Moni haaveilee terapiassa käymisestä, mutta aikaa on vaikea löytää ja palvelu on myös tavallisen tallaajan lompakolle melkoisen tyyristä. Omaa päätään voi onneksi hoitaa myös missä vain nettiyhteyden päässä ollessaan.

- Nettiterapiassa potilas tekee erilaisia harjoitteita, saa tietoa, kirjoittaa päiväkirjaa ja parantaa omaa hyvää oloaan, mielenterveystalon projektipäällikkö Marko Muukka kertoo. 

Asiakkaalle vastaa oikea asiantuntija, jonka kanssa ajatuksia vaihdetaan kirjoittaen. 

Millaiselle ihmiselle nettiterapia sitten sopii?

- Pitää olla motivoitunut hoitamaan itseään ja missään nimessä oireet eivät saa olla liian vakavia, korkeintaan lieviä tai keskivaikeita. Ei myöskään saa olla vakavaa päihdeongelmaa tai akuuttia itsetuhoisuutta. 

- Omaa tilannettaan pitää olla valmis pohtimaan. Oli kyse sitten ahdistuneisuudesta, pakko-oireista, mieliala-asioita tai päihteiden käytöstä. Meihin kannattaa olla yhteydessä, kun on vielä niin sanotusti ongelmien alkuvaiheessa, Muukka summaa. 

Nettiterapioihin voi päästä oman terveyskeskuksesi lääkärin lähetteellä. Tuolloin hintaa ei tule terveyskeskusmaksua enempää. Erilaisiin terapioihin pääset tutustamaan tästä

Kilpailut

Uusimmat