Kuva: Fotolia

Työteho huippuunsa heti aamusta? ”Sivunkääntäjä”-tekniikalla motivoit itsesi hommiin

20.10.2015 17:15 - Pauliina Jokinen

Töihin tarttuminen voi joskus tuntua hankalalta.

Tekisikö mieli katsoa vielä yksi kissavideo, torkuttaa puhelinta vielä kerran tai kurkata Facebookiin pikaisesti, ennen kuin ryhdyt hommiin?

Toisinaan töihin tarttuminen tuntuu ylivoimaiselta ja huomaat aamun ensimmäisten tuntien hurahtaneen ohi, etkä ole saanut vielä mitään aikaiseksi. Iltapäivällä tai juuri ennen deadlinea iskee kiire, kun työt kasaantuvat loppua kohden.

Yksinkertaisella ajatuskikalla saat itsestäsi enemmän työtehoja irti heti aamusta lähtien.

”Sivunkääntötekniikka”

Tiedäthän tunteen, joka iskee, kun luet mielenkiintoista kirjaa? Vielä yksi sivu ennen kuin sammutan valot. Vielä yksi. Ja vielä yksi. Kun lopulta lasket kirjan käsistäsi, haluat palata sen pariin heti kuin mahdollista.

Voit ottaa saman tekniikan käyttöön myös työskentelyssä. Vaikka työtehtävä ei olisikaan yhtä mielenkiintoinen kuin mukaansatempaava kirja, kannattaa työflow:ta pitää yllä jättämällä osa työtehtävästä tekemättä.

Voit tehdä työtehtävästä päivän aikana esimerkiksi ¾ , mutta jätä viimeistely seuraavalle aamulle. Näin pääset heti töihin saavuttuasi jatkamaan jo lähes valmista hommaa ja saat itsesi käyntiin. Tästä on helppo jatkaa myös seuraavan tehtävään.

Voit myös tehdä edellisenä päivänä listoja asioista, joihin tartut seuraavana päivänä. Voit esimerkiksi listata jo etukäteen ihmisiä, joille lähetät heti aamusta sähköpostia.

Mitä, jos homma on saatava valmiiksi heti?

Mitäpä jos homma on sellainen, ettei sitä voi jättää kesken? Esimerkiksi juoksulenkki on ikävä jättää kesken vain huvin vuoksi. Urheilussa voitkin asettaa itsellesi toisenlaisia tavoitteita.

Seuraavan kerran lähtiessäsi urheilemaan, pistä mieleesi kohta, jossa loperit juoksemisen ja jatka seuraavala kerralla vielä sata metriä pidemmälle. Voit myös jättää lenkkarit lenkin jälkeen niin näkyvälle paikalle, ettet voi välttää lenkille lähtemistä seuraavalla kerralla.

Tärkeintä ”sivunkääntötekniikassa” on ajatella ja valmistella seuraavaa aloituskertaa jo ennen kuin edellinen suoritus on päättynyt.


Lue myös: Löytyykö sinulta? 12 piirrettä, joilla teet vaikutuksen työnantajaasi

Lähde: Lifehack

Kilpailut

Uusimmat