Kuva: Fotolia
Voiko urheillessa käyttää stringejä?
Urheillessa vaatetuksella on väliä.
Vaikka vaatteet eivät urheilekaan puolestasi, voivat ne joko helpottaa tai vaikeuttaa hommaa valtavasti. Vääränlaiset housut tai suklat häritsevät varmasti.
Myös alusvaatteilla on merkitystä. Vai onko joku meistä välttänyt pikkuhousujen nykimisen kesken jumppatunnin tai pelon rajojen näkymisestä tiukkojen jumppapöksyjen läpi?
Urheillessa materiaalit ovat kaikki kaikessa ja erityisesti alusvaatteissa kannattaa suosia hengittäviä materiaaleja. PureWow-sivusto suosittelee liikkujille erityisesti puuvillaisia alushousuja.
Mitä malliin tulee, ovat string-malliset pöksyt helpotus pikkuhousujen rajoista huolestuneille urheilijoille, mutta muutoin ne eivät sovellu liikuntaan koivinkaan hyvin. Sivuston mukaan stringit nostavat riskiä sairastua virtsaputkentulehdukseen, sillä jatkuva liike mahdollistaa bakteerien leviämisen kriittisellä alueella.
Urheillessa jalkaan kannattaakin valita hieman suuremmat ja hengittävämmät housut ja jättää silkki ja pitsi urheilun jälkeisiin hetkiin.
Lue myös: Kuinka tehdä liikunnasta luonteva osa arkea? Asiantuntijan täsmävinkeillä onnistut
Lähde: Pure Wow