Kuva: Fotolia

Stressaatko tiedostamattasi? 5 fyysistä oiretta, jotka kertovat

26.11.2015 09:15 - Reetta Haverinen

Ihmiskeho on varsin viisas kapistus: se osaa viestiä monin eri tavoin, milloin on syytä hiljentää tahtia.

Asioiden unohtelu, korkea verenpaine ja unettomuus voivat olla merkkejä siitä, että arkesi on muuttunut liian stressaavaksi. Vaikka työpaineet ja ajoittainen tunne ajan puutteesta kuuluvat silloin tällöin jokaisen suomalaisen arkeen, ei jatkuva stressi tee terveydelle hyvää - ainakaan pitkällä aikavälillä. 

Ennen pitkää kroppasi alkaa protestoida kiireistä arkirytmiäsi vastaan, jos olet elänyt pitkään kohtuuttomien paineiden alla. Joskus voi jopa käydä niin, ettet itse tiedosta stressaavasi asioista, vaikka kävisit jatkuvasti ylikierroksilla. Jos et osaa muuttaa arkirytmiäsi maltillisemmaksi, voi seurauksena jopa olla loppuun palaminen.Katso aiemmasta artikkelistamme täältä, mitä kaikkea stressi voi pahimmillaan aiheuttaa. 

Kropan hälytysmerkit syytä ottaa tosissaan

Jos kärsit seuraavista oireista, on sinun parasta pysähtyä miettimään, oletko laiminlyönyt hyvinvointiasi viime aikoina liiankin usein. Voi nimittäin olla, että näiden merkkien avulla kroppasi yrittää viestiä sinulle, että stressi on päässyt kasvamaan vaivihkaa aivan liian suureksi:

1. Hampaisiisi sattuu

Jos hampaisiisi sattuu aamuisin, voi olla, että kiristelet öisin hampaitasi tiedostamattasi. Monet tutkimukset ovat osoittaneet, että hampaiden narskuttelu ja kiristely ovat yleisiä vaivoja stressaantuneiden ihmisten keskuudessa.

2. Sinulla on aftoja

Myös aftat ilmestyvät helpommin ihmisille, jotka kärsivät stressistä. Ne ovat myös sitkeitä seuralaisia, eivätkä tahdo parantua helposti. Jos siis suusi on kipeä ja aftojen pilkuttama, voi se olla merkki pitkittyneestä stressistä.

3. Näet paljon painajaisia

Stressi ja ahdistuneisuus aiheuttavat painajaisunia. Ja mikä pahinta, painajaisunien jälkeen olo ei taatusti ole seesteinen ja levännyt. Tämän vuoksi stressi saattaa pahentua entistään, painajaisunien määrä kasvaa ja oravanpyörä on valmis!

4. Olet jatkuvasti flunssassa

Stressaantuneiden ihmisten puolustusjärjestelmä ei toimi normaalilla tavalla. Kun elämä on hektistä ja ahdistavaa, myös kropan puolustuskyky heikkenee. Siten erilaiset flunssat ja virukset tarttuvat entistä herkemmin. Uraohjukset tapaavat kuitenkin painaa pitkää päivää vuotavasta nenästä tai pienestä kuumeesta huolimatta. Tämän vuoksi taudit pitkittyvät ja tilanne pahenee entisestään.

5. Hiuksesi putoilevat

Jos kylpyhuoneesi lattia on täyttynyt viime aikoina irtohiuksista, voi kyse olla jostain vakavammasta kuin vain siitä, että olet alkanut harjata kutrejasi entistä riuskemmin ottein. Stressi voi nimittäin vaikuttaa myös hiusten terveyteen. Kiiltävät kutrisi saattavat ohentua ja harventua – tämä taas lisää stressiä entisestään.

Lyhykäisyydessään: stressi laittaa kroppasi koville ja merkit, joilla kehosi yrittää kertoa, että olisi syytä painaa jarrua, lisäävät stressiä. Muista siis puuttua tilanteeseen ajoissa, ennen kuin työterveyslääkäri laittaa sinut sairauslomalle!


Lue myös: Tunnista uhkaavat oireet: Lue, milloin stressiin kannattaa hakea ulkopuolista apua

Lähde: Huffington Post

Kilpailut

Uusimmat