Kuva: Fotolia

Vältteletkö urheilua? Yllättävä asia saattaa olla sitäkin tärkeämpi terveydelle

08.01.2016 18:15 - Senja Rapila

Vuonna 2016 on oiva tilaisuus tehdä uusia tuttavuuksia, sillä se parantaa tutkitusti terveyttäsi.

Uuden amerikkalaisen tutkimuksen mukaan hyvien ystävien omistaminen on vähintäänkin yhtä tärkeää terveydelle kuin urheileminen. 

Pohjois-Carolinan yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että tiiviin kaveriporukan omaavat ihmiset ovat terveempiä niin nuoremmalla kuin vanhemmallakin iällä. Tutkimuksesta selvisi myös, että runsaasti sosiaalisia kontakteja omaavat ihmiset elävät pääsääntöisesti muita pidempään.

Tutkijat löysivät yksinäisten ja eristäytyneiden ihmisten väliltä useita yhteyksiä, nimittäin useilla yksinäisillä ihmisillä havaittiin liikalihavuutta, tulehduksia ja korkeaa verenpainetta. Nämä terveysriskit voivat vaikuttaa pidemmällä aikavälillä terveyteen negatiivisesti.

Ystävyystarve muuttuu eri elämänvaiheissa

Tutkimuksessa selvisi myös, että ystävyystarpeemme muuttuu iän myötä. 

Nuoruusvuosina sosiaalisten kontaktien määrä on kaikista tärkeintä terveytemme kannalta. Tämä sama pätee myös myöhäiseen aikuisikään: terveytemme paranee, jos meillä on enemmän ystäviä. Välivaiheessa aikuisiällä ystävien määrä ei tutkijoiden mukaan vaikuta terveyden laatuun, mutta onneksi ystävät silti auttavat pitämään elämän kasassa jatkuvalla tuellaan.

Jos siis haluat elää mahdollisimman pitkän elämän, hanki paljon ystäviä nuorena. Tiivistä kaveriporukka tärkeisiin, avuliaisiin ystäviin 20-50-vuotiaana, ja vanhempana keskity jälleen uusien ystävien löytämiseen.

Lue myös: Naposteletko yömyöhään? Saatat tehdä hallaa muistillesi

Lähde: Metro

Kilpailut

Uusimmat