Kuva: Fotolia

"Kävin solariumissa 5 kertaa viikossa, kunnes sain syövän" - 20-vuotias avautuu rusketuksen vaaroista

17.03.2016 18:45 - Senja Rapila

Jos viikoittaisiin rutiineihisi kuuluu solarium tai auringon ottaminen, kannattaa lukaista tämä varoittava esimerkki.

Kaitlyn Russel on kuin kuka tahansa muu teini; hän halusi olla samanlainen kuin kaikki muutkin. Tässä tapauksessa Kaitlyn halusi olla yhtä ruskettunut kuin kaikki muutkin koulun nuoret.

Kun Kaitlyn aloitti koulun Pohjois-Carolinassa, hän aloitti solariumissa käymisen. Tyttö vietti vähintään 20 minuuttia solariumissa, vähintään viisi kertaa viikossa.

"Vihasin vaaleaa ihoani ja toivoin niin, että ruskettuisin yhtä hyvin kuin kaikki muutkin. Aloitin sen jälkeen solariumissa käymisen. Työnteon, opiskelun ja muiden asioiden välissä tein aina tilaa solariumille, vähintään muutamalle päivälle viikossa. Tunsin aina välitöntä helpotusta siitä, kun vertasin ottamiani kuvia edellisviikkoon ja huomasin rusketuksen vain lisääntyvän.

Pikakelataan viimeiseen opiskeluvuoteeni. Olin 20-vuotias. Melkein vuoden ajan minulla oli ollut erikoinen patti nenässäni, jota räpläsin jatkuvasti. Siitä vuosi verta jatkuvasti ja se kasvoi aina kostaakseen pahempana takaisin. Sen jälkeen olimme jälleen samassa tilanteessa.

Lääkärin tarkastuksen yhteydessä pyysin lääkäriäni poistamaan sen. Lääkärini kysyi, että onko suvussani ihosyöpää. Minulle varattiin aika iholääkärille ja muutaman näytteen jälkeen sain puhelun: "Meidän pitää keskustella tuloksista."

Yksi puhelinsoitto vei minut takaisin lääkärin vastaanotolle. Minulla oli basaliooma kasvoissani ja melanooma jalassani. Minun sydämeni pysähtyi ja tunsin oloni kukistetuksi. Kuinka tämä voi tapahtua juuri minulle? Minulle diagnosoitiin kaksi erilaista ihosyöpää vain 20-vuotiaana.", Kaitlyn kirjottaa.

Lopulta ainoa vaihtoehto oli leikkaus, joka toistettiin kolme kertaa. Ensimmäisen kerran kasvoissa, sen jälkeen jalassa ja kolmannen kerran selässä, jossa pelättiin myös olevan syöpäsoluja. Leikkauksen jälkeen Kaitlyn peitti ihonsa minne ikinä menikin, sillä pelkäsi syövän palaavan auringonvalossa.

"Kun katson aikaa taaksepäin, toivon että joku olisi varoittanut minua tai suoriltaan pysäyttänyt minut: Lääkäri, minun äitini tai kauneudenhoitoalan työntekijät. Joku heistä, joihin luotin. Minulle kerrottiin, että pohjarusketuksen hankkiminen sisätiloissa estäisi palamisen ulkona auringossa. Luulin, että tarkoituksella rusketuksen hankkiminen olisi turvallista. Mikä on pahinta? Se, että maksoin siitä."

"Yritän jatkuvasti kertoa ihmisille, että syöpä voi todella tulla kenelle tahansa - minulla on kolme arpea todistaakseni sen. Lupaan sen, että ruskettunut iho ei ole sen arvoista, että plastiikkakirurgian avulla poistetaan ihoa syövän takia. Minulle tekee vieläkin pahaa katsoa arpiani peilistä ja toivoisin, etteivät ne olisi siellä. Jos voin pelastaa yhdenkin ihmisen menemästä takaisin solariumiin, minun arpeni ovat sen arvoisia."

Lähde: Seventeen

Lue myös: "Kauneushoitolahalvaus" voi viedä ambulanssilla sairaalaan - pelottavia tapauksia myös Suomessa

Kilpailut

Uusimmat