Olisitko uskonut? Tekstaaminen rasittaa yhtä paljon kuin kantaisit keilapalloja olkapäilläsi

19.11.2014 16:14 - Nelly Tatti

Tuore tutkimus osoittaa, millaisia vaikutuksia jatkuvalla tekstiviestien lähettelyllä on.

60 paunaa on noin 27 kiloa. Näin paljon painaa 8-vuotias lapsi, neljä aikuisten keilapalloa tai esimerkiksi kuusi täyttä ruokakassia. Surgical Technology Internationalin tekemän tutkimuksen mukaan tekstiviestittely rasittaa yhtä paljon selkärankaa, kuin mikä tahansa yllä olevista asioista.

Aikuisen ihmisen pää painaa noin viisi kiloa. Kun päätä kallistaa eteenpäin 15 astetta, se aiheuttaa niskalle noin 12 kilon lisäkuorman. Tekstatessa ja päätetyöskentelyssä päätä joudutaan kallistamaan jopa 45 astetta, jolloin niska kärsii pahimmillaan 27 kilon lisäkuormasta. Tämä aiheuttaa lihaskipuja, jotka viestivät aivoille stressitilasta. Tällöin on erittäin tärkeää muistaa venytellä vähintään puolen tunnin välein.

Marketin kassalla Facebook-uutisvirran läpikäynti on siis periaatteessa sama, kuin kanniskelisi keilapalloja niskan päällä.

Kirjoitimme aiemmin tekstariniskavaivoista, joten tsekkaa selkäliiton asiantuntijan vinkit niskakipujen selättämiseen tästä.

Lähde: The Atlantic

Kilpailut

Uusimmat