Kuva: Fotolia

Koulu lähettää jopa 136 euron laskun kotiin, jos lapsi ilmaantuu myöhässä

03.07.2017 21:15 - Katariina Auvinen

Koulu päätti puuttua oppilaiden lukuisiin poissaoloihin rajummalla kädellä.

Englannissa koulut ja kunnat ovat päättäneet puuttua lasten koulupoissaoloihin ja myöhässä tulemiseen rajummalla kädellä. Muun muassa Essexissä on otettu käyttöön sakotussysteemi, jossa myöhässä olevien oppilaiden vanhempia sakotetaan jopa 120 punnan laskulla. Euroissa se merkitsee noin 136 euroa. Sama pätee myös ilmoittamattomiin poissaoloihin. 

Sakkolappu lähtee kotiin, jos oppilas ilmaantuu kouluun kello yhdeksän jälkeen aamulla. Tällöin kotiin lähtee ensin 60 punnan lasku, mutta jos laskua ei makseta ajoissa, se korottuu 120 puntaan. 

Esimerkiksi Winter Gardens -koulusta kerrotaan, että he ovat kehottaneet vanhempia, joiden oppilaat ovat usein myöhässä, kävelemään heidän kanssaan kouluun. Näin varmistettaisiin, että lapset pääsevät ajoissa kouluun. 

Menetelmä on saanut myös paljon kritiikkiä osakseen. Monet ovat vedonneet siihen, että yksinhuoltajina toimivat vanhemmat joutuvat usein viemään toisen lapsen toiseen kouluun ja toisen toiseen. 

Lue myös: Huippumalli oli rajun koulukiusaamisen uhri: "Minua haukuttiin selluliitin takia raejuustoreideksi"

Lähde: Independent

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat