Kuva: Shutterstock

Eikö hakemasi työ olekaan sinua varten? Tunnista vaaranpaikat jo haastattelussa

09.07.2018 20:45 - Emmi Moilanen

Esimerkiksi haastattelijan asenne voi kertoa paljon työpaikan ilmapiiristä.

Työhaastattelussa hakijalla on mahdollisuus antaa itsestään paras mahdollinen vaikutelma, jotta juuri hän tulisi valituksi työpaikkaan. Uutisoimme aiemmin pahimmista virheistä, joihin ei työhaastattelussa kannata sortua.

Haastattelu on myös hakijalle loistava tilaisuus ottaa selvää siitä, millainen paikka todellisuudessa on kyseessä. Aina työ ei ole täysin sitä, mitä ilmoituksessa annetaan ymmärtää. Lue alta Insiderin listaamat merkit jotka paljastavat, että hakemasi työ ei ehkä olekaan juuri sinua varten.

Hälytysmerkit, joita kannattaa tarkkailla:

1. Käy ilmi, että heillä ei ole riittävästi aikaa perehdyttää sinua uuteen tehtävääsi.

2. Haastattelussa kysytään hyvin henkilökohtaisia, työn kannalta epäoleellisia kysymyksiä.

3. Haastattelun aikana käy ilmi, etteivät aikaisemmat työntekijät ole pysyneet kyseisessä paikassa kovinkaan pitkään.

4. Firman muut työntekijät näyttävät uupuneilta tai kyllästyneiltä työhönsä.

5. Haastattelija ei kysy sinusta ja osaamisestasi juuri mitään.

6. Haastattelija välttelee kysymyksiäsi palkasta, työtunneista tai etenemismahdollisuuksista.

7. Myös haastattelija näyttää työhönsä kyllästyneeltä ja siltä, että olisi sillä hetkellä mieluummin lähes missä tahansa muualla.

8. Käy ilmi, että sinulta odotetaan samalla palkalla runsaasti myös muita tehtäviä, joita ei mainittu työpaikkailmoituksessa.

9. Haastattelija puhuu pahaa edellisestä, samaa virkaa hoitaneesta henkilöstä.

Lue myös: Kymmenen pomotyyppiä listattiin - kuulostaako tutulta?

Lue myös: Onko sinun aika etsiä uusi työ? Neljä merkkiä paljastavat

Lähde: Insider

Kilpailut

Uusimmat