Potkulaki: Liiton mukaan työnantajat valmistautuvat jo irtisanomisiin – luvassa on ”satojen oikeustapausten tsunami”

”Potkulaista” käydään nyt kovaa vääntöä.

Julkaistu:

Hallitus esittää muutosta työlainsäädäntöön, jonka myötä työntekijästä johtuvan työsopimuksen irtisanomisen perusteeksi riittäisi jatkossa pelkkä asiallinen syy. Nykyinen vaatimus painavasta ja asiallisesta syystä poistuisi.

Asialliseksi syyksi katsottaisiin esimerkiksi tilanteet, joissa työntekijä rikkoo tai laiminlyö työsuhteeseen liittyviä velvollisuuksiaan. Tällaisina laiminlyönteinä pidettäisiin muun muassa työnantajan ohjeiden noudattamatta jättämistä, työtehtävien hoitamattomuutta, perusteettomia poissaoloja, epäasiallista käytöstä sekä huolimattomuutta työssä.

Toimihenkilöliitto Erton mukaan irtisanomiskynnys madaltuisi. Erto kertoo, että työsuhde voitaisiin jatkossa päättää aiempaa helpommin esimerkiksi myyntitavoitteiden jäädessä toistuvasti saavuttamatta, työssä tehtyjen virheiden vuoksi, myöhästymisen tai työpaikalla tapahtuneen työnantajan arvostelun perusteella.

Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen arvioi, että nykyinen irtisanomiskäytäntö on muotoutunut pitkän oikeuskäytännön kautta, ja kriteerien muuttaminen lisäisi epäselvyyksiä merkittävästi.

– Selkeys nykylain henkilökohtaisin syin irtisanomisen laillisuudelle on syntynyt vasta vuosikymmenten oikeuskäytännön jälkeen. Kun kriteerit muuttuvat, on odotettavissa räikeitäkin väärintulkintoja laillisesta irtisanomisesta, Aaltonen uskoo.

Aaltonen kuvailee tulevaisuuden tilannetta jopa ”tsunamiksi”.

– Irtisanomiskynnyksen muuttaminen on nyt aiheuttamassa ainakin satojen oikeustapausten tsunamin. Epätietoisuus laillisen irtisanomisen perusteista poistuisi vasta lukuisten oikeudenkäyntien jälkeen. Hyväksyttävyyden laidat tulevat ryskymään ja väärintulkinnat vaivaamaan.

Erto ei usko irtisanomisten helpottamisen tuovan hyötyjä Suomelle. Hallituksen lakiesityksessä ei liiton mukaan pystytä osoittamaan, että irtisanomisen helpottaminen parantaisi työllisyyttä tai tuottavuutta.

– Pelkona on, että työnantajat investoivat entistä vähemmän henkilöstönsä ammatilliseen osaamiseen ja pyrkivät vastaamaan organisaation muuttuviin osaamistarpeisiin irtisanomisten ja uusrekrytointien avulla. Pelkona on myös, ainakin uuden lain alkumetreillä, hyvin heppoiset esimerkiksi työsuoritteeseen liittyvät irtisanomiset. Irtisanomisen helpottamisesta tulisi ehdottomasti luopua, Aaltonen katsoo.

– Työajalla tapahtuvaa ammatillista koulutusta tarvitaan lisää. Lakimuutos tulee todennäköisesti heikentämään jo valmiiksi surkeaa tilannetta, Aaltonen jatkoi.

Erton mukaan lakimuutoksen vaikutukset näkyvät jo nyt. Liiton työsuhdeneuvontaan on syksyn aikana tullut tavallista enemmän yhteydenottoja varoituksiin liittyvistä tilanteista, mikä viittaa siihen, että osa työnantajista valmistautuu tuleviin irtisanomisiin hyvissä ajoin.

Lähde: Erto