Ässät ja Tappara kohtasivat lauantaina Porissa. Ilta oli omistettu tapahtumineen lapsiperheille ja peli alkoikin näin jo kello 16. Samalla joukkueet pääsivät kohtaamaan kauden ensimmäisen kerran Porissa täyden tuvan edessä.
Pelin alku oli tasaista vääntöä. Tappara sai parhaat hallintansa kahden ylivoiman turvin, mutta Ässien laadukas alivoima vei mittelöistä voiton. Toisessa erässä Tappara lisäsi painostustaan ja Ässien maalivahti Andreas Bernard piti paikoin joukkuettaan pystyssä.
Kolmannessa erässä ei maaleja nähty, vaikka Tappara jatkoikin painostusta. Jatkoajalla Ässien Aleksi Saarela pääsi läpiajoon ja ratkaisi ottelun porilaisille huimalla rannelaukauksella.
Tappara palaa kaukaloon ensi kerran jo sunnuntaina. Tuolloin perhepäivää vietetään Hakametsässä, kun HPK saapuu vieraaksi Tampereelle. Ottelu alkaa jo poikkeuksellisesti kello 15 ja Radio City avaa hanat tunti ennen ottelun alkua.