Tappara ja sen taustayhtiö Tamhockey Oy teki viime kaudella 2014-2015 62582,22 euron positiivisen tuloksen. Taloudellinen tulos oli positiivinen kolmatta vuotta putkeen.
Seuran toimitusjohtaja Mikko Leinonen kertoi lauantain toisen välieräottelun alla Radio City Tampereen Kiekkoradiolle, että tämän hetken tiedoin tulos tulee olemaan kuluvan kauden jälkeen viime vuotta enemmän positiivinen, muttei paljon.
– Tuloksemme ei ole enää riippuvainen lopuista pudotuspeleistä. Olemme parantaneet esimerkiksi lippu- ja oheistuloja viime kaudesta viidellä-kuudella prosentilla, Leinonen kertoi Kiekkoradiolle.
– Mutta ei tämä vielä ole tulos, jolla toimintaa kehitettäisiin. Jaamme tästä kuitenkin esimerkiksi bonukset pelaajille. Se on toki iloinen asia, että niiden maksamiselle on syytä.
Tappara budjetoi tälle kaudella yleisökeskiarvokseen 5300 katsojaa. Lopullinen keskiarvo 30 runkosarjan kotiottelun jälkeen oli 5225 – 2 katsojaa per peli enemmän kuin viime kaudella.
– Jäimme budjetoidusta lipputulojen osalta, mutta paransimme viime vuodesta, Leinonen puntaroi.
Tapparan puolivälierien yleisömäärät olivat seuran aiempiin pudotuspelikeväisiin nähden hyviä: 6276, 5389 ja 7300.
Välierissä Tapparan ensimmäinen kotipeli Hakametsässä veti 7044 katsojaa, mutta välierien aikana lipputulot menevät Liigalle ja kokonaispotti jaetaan neljän välierissä pelaavan liigaseuran kesken.
Leinonen kertoi, että tuosta välierien ja finaalien aikana Liigalle kertyvästä kokonaispotista maksetaan muun muassa koko kauden erotuomarimaksut. Tämän vuoksi joukkueet pyrkivät maksimoimaan lipputulonsa välierissä, vaikka tulot kokonaispottiin menevätkin.
Välierissä otteluiden oheis- ja ravintolatulot jäävät seuroille.
– Onhan se kohtuutonta, että neljä seuraa maksaa koko kauden erotuomarimaksut. Mutta jos emme kerää tarpeeksi rahaa, loput maksut menevät joka tapauksessa seurojen taskusta, Leinonen tuumi.
Leinonen kuuluu jo 90-luvulla Tapparan toimitusjohtajana aloittaneena suomalaisen seuraurheilun pitkäaikaisimpiin ja parhaisiin seurajohtajiin. Yli lajirajojen on tullut huonoja uutisia eri seurojen talousvaikeuksista.
– Ajat ovat vaikeita. Pitäisihän tulot olla kerättynä ennen pelaajahankintojen tekemistä.