Kuva: Mikko Räsänen

Samu Haber parisuhteestaan: "Olisi kauheaa joutua esittämään kovaa ja vahvaa"

01.05.2016 18:15 - Senni Loikala

Sunrise Avenue -yhtyeen nokkamies liputtaa avointen keskustelujen puolesta. Tunteiden näyttäminen kuuluu parisuhteeseen.

Samu Haberista, 40, on tärkeää, että parisuhteessa saa näyttää myös ikävät tunteensa. Haber on seurustellut reilu kuusi vuotta stailisti-maskeeraja Vivianne Raudseppen kanssa.

- Me olemme molemmat luovia tyyppejä ja kaadamme stressin joskus toistemme niskaan; teemme sen juttelemalla. Soitan Viville meidän biisejä ja puhumme bändin asioista. Minun puolestaan on vaikea sanoa hänen stailaus- ja meikkijuttuihin mitään, Haber kertoo hymyillen.

- Kyllähän sitä saa kaataa perheensä ja ystäviensä niskaan asioita. Olisi kauheata esittää kovaa ja vahvaa, ja ettei mikään tuntuisi missään. Tosin toisesta pitää osata myös lukea, milloin valittaminen kannattaa lopettaa.

Kun bändin asiat pyörivät mielessä tai uusi biisinaihe tulee vastaan, on Haberin vaikea keskittyä muihin ihmisiin ja ympäristöönsä.

- Minuun ei saa kauheasti kontaktia, jos jutut pyörivät mielessä tai mietin, että kohta menen studion puolelle tekemään musaa, Haber sanoo.

Palaute kiinnostaa

Muusikko kertoo, ettei saa tyttöystävältään juuri negatiivista palautetta esimerkiksi keikoista. Hän lisää pilke silmäkulmassa, että Vivianne tuskin uskaltaisikaan antaa hänelle risuja keikan jälkeen.

Haberin mukaan hänen lähipiirinsä on huomannut, että hän toivoo saavansa palautetta joskus jopa liiaksi.

- Joskus puoliso ja tuottaja sanovat, että voisin miettiä vähemmän, mitä muut ajattelevat tai miltä heistä tuntuu, Haber sanoo.

Artikkeli on kirjoitettu Radio Novan Iltapäivän Anssi Honkasen ja Niina Backmannin haastattelun pohjalta.

Lue myös: Samu Haber: Pari- kolmekymppisillä naisilla on todella rankkaa

Kilpailut

Uusimmat