Kuva: AOP

Spice Girls -tähti tyttöbändiaikojen synkästä puolesta: Masennusta ja syömishäiriöitä

18.09.2016 20:45 - Iiro Myllymäki

Sporty Spice -lempinimellä tunnettu Mel C ei halunnut myöntää ongelmia itselleen.

Spice Girls -yhtyeessä vaikuttanut Melanie Chisholm, eli tutummin Mel C, 42, on puhunut avoimesti tyttöbändiaikojen varjopuolista. Nainen kertoo Mail On Sundayn haastattelussa, että kärsi Spice Girls -aikoinaan masennuksesta, syömishäiriöistä ja yltiöpäisestä treenaamisesta. Sporty Spice -nimelläkin kutsuttu Mel C ei halunnut myöntää ongelmia itselleen.

- Se jatkuva tarkkailu, tunne että et ole kontrollissa, se tuntuu siltä että kaikki paras ja kaikki pahin tapahtuu yhtä aikaa etkä pääse sinuiksi sen kanssa pääsi sisällä. Lopulta et tiedä yhtään, kuka olet, Mel C kuvailee.

Mel C sai terapiaa mielenterveysongelmiinsa. Myös julkisuudesta vetäytyminen ja akupunktio auttoivat naista.

Spice Girls suosionsa huipulla (kuva: AOP)

Ei enää Spice Girlsiin

Mel C:n aika Spoice Girls -yhtyeessä on nyt ohi. Yhtyeen Geri Horner, Emma Bunton ja Melanie Brown jatkavat yhdessä ilman Mel C:tä ja Victoria Beckhamia. Mel C paljastaa, että hänelle tarjottiin yli kahta miljoonaa euroa paluusta bändin riveihin.

- Se oli todella hankala päätös. En ottanut sitä kevyesti. Menin moniin yhteisiin tapaamisiimme, mutta se ei vain tuntunut oikealta. Kun viimein sanoin ei, tunsin helpotusta, Mel C sanoo.

Lue myös: Raju väite: Spaissaritähdet eivät ole puheväleissä keskenään

Lähteet: Mirror, Daily Mail

Kilpailut

Uusimmat